City, Everton ja Diaby.

Huomenta!

Arsenal kohtaa illalla Manchester Cityn pelissä, joka vielä joulukuussa näytti potentiaaliselta mestaruuden ratkaisevalta peliltä. Sitä se on toki myös nyt, mutta vain Cityn kannalta. Arsenalilla ei ole enää mitään asiaa mestariksi, elleivät kolmikko Liverpool, Chavs ja City sössi oikein kunnolla seuraavia pelejään. Kaikki on aina mahdollista, mutta todennäköisyydet ovat hyvin selkeästi Arsenalia vastaan.

Loukkaantumiset ja muutama erittäin surkea peli ovat syöneet joukkueen itseluottamusta, mikä on näkynyt hyvin selkeästi kentällä. Viimeisimpänä Swansea pelissä. Arsenalin lahjoittama tasoitusmaali 86 minuutilla oli tyypillinen sellaiselle joukkueelle, jonka itseluottamus oli hukassa ja pelaaminen hermostunutta. Rauhallinen ja itsevarma joukkue ei tuollaisia maalea päästä, vaan pystyy pelaamaan matsin kurinalaisesti ja taktisesti kypsästi, aina päätösvihellykseen saakka. 

Pystyykö Arsenal tänään sellaiseen taktiseen ja kypsään esitykseen, jollaista vaaditaan, jos Cityltä halutaan riistää edes piste? Kahden viime pelin perusteella ja lukuisten loukkaantumisten takia veikkaan, että ei pysty. Tilanne on sama kuin mestaruuden kannalta: mahdollisuudet ovat edelleen olemassa, mutta todellisuus kertoo jotain muuta. Cityltä on toki Aguero poissa, mutta heidän laaja rosterinsa kyllä kestää yksittäisten pelaajien poissaolon.

Voitto Citystä ei nosta Arsenalia mestaruustaisteluun mukaan, mutta tekisi eroa Evertoniin. Seuraava liigapeli on Evertonia vastaan vieraissa, ja on huomattavasti tärkeämpi kuin tänään pelattava matsi Citya vastaan. Everton on tällä hetkellä selkein kilpakumppani top-4 paikoista. Arsenalilla on Evertoniin kuuden pisteen kaula, mutta Evertonilla on peli vähemmän pelattuna. Kaksi peräkkäistä tappiota ja Everton olisi yhtä-äkkiä tasapisteissä meidän kanssa. 

En jaksa kuitenkaan uskoa, että Evertonin hyvä vire jatkuu kauden loppuun saakka. Arsenal on osoittautunut hyvin rutinoituneeksi joukkueeksi, mitä tulee taistelusta top-4 paikoista. Harmi kun tätä rutiinia ei ole vielä löydetty näissä mestaruuden kannalta tärkeissä isoissa pelissä. Ehkä ensi kaudella.

Arsenalilla ei ole uusia loukkaantumishuolia. Avauksesta puuttuu edelleen tutut viisi miestä (Wilshere, Özil, Ramsey, Walcott ja Koscielny. Ensimmäinen todennäköinen kuntoutuja lienee Ramsey. Wilshere ja Özil ovat molemmat kuntoutumassa odotetusti ja saattavat palata tositoimiin huhtikuussa. 

Positiivisena uutisena tuli Diabyn paluu ensi viikon harjoituksiin. Diaby on siis ollut poissa yli vuoden vakavan polvivamman takia. Kovinkaan moni ei uskonut, että Diabya enää Arsenalin paidassa nähtäisi, mutta niin vain on mies kuntoutunut ja saattaa hyvinkin olla käytettävissä viimeisissä peleissä. 

Diabyn loukkaantumishistoria on todella surullista luettavaa ja ovat olleet yleisenä vitsin kohteena Arsenalin fanien keskuudessa. Monet kyynikot ovat jo tuominneet paluun lyhytikäiseksi ja uuden loukkaantumisen olevan vääjäämätön. Loukkaantuminen on toki mahdollista ja aiemman historian tuntien jopa todennäköistä.

Mielestäni on tärkeää katsoa Abou Diabyn tilanteen kokonaiskuvaa. Diaby on itse täysin syytön loukkaantumisiin. Ei hän tahallaan riko polveaan siihen kuntoon, että se estää pelaamisen yli vuodeksi. Ennen loukkaantumistaan Diaby oli hienossa iskussa ja pelasi esimeriksi Ranskan maajoukkueen avauksessa (teki maalin Suomea vastaan). Loukkaantuminen kuitenkin pysäytti hienosti alkaneen kauden ja uutiset polvivamman vakavuudesta saivat monet jo epäilemään miehen uran päättymistä. Kaikki muut paitsi Diabyn itsensä.

Diaby aloitti pitkän kuntoutuksen, jonka tavoitteena oli ensin pystyä juoksemaan ja sitten pelaamaan. Haastattelussa Diaby totesi, että päämääränä oli päästä mukaan kesän maailmanmestaruuskisoihin Brasiliaan. Monet nauroivat näille tavoitteille. Kaikki paitsi Diaby itse. 

Diabyn ura on ollut täynnä vastoinkäymisiä, mutta sen sijaan, että keskittyisimme näihin vastoinkäymisiin, pitäisi meidän suunnata katse Diabyn taistelutahtoon. Diabyn ura on ollut jatkuvaa taistelua, niin henkistä kuin fyysistä. Silti hän on jaksanut pysyä positiivisena ja optimistisena. Diaby ei ole missään vaiheessa luovuttanut. Jokaisen kaatumisen jälkeen, on Diaby taistellut itsensä ylös. Moni olisi jo luovuttanut. Tästä syystä meidän pitäisi myös kyetä arvostamaan Diabya.

Hän on vain ja ainoastaan halunnut pelata jalkapalloa. Ei ole hänen syytään, että kroppa ei ole sitä kestänyt. 

Ja millaisen kuvan se olisi antanut Arsenalista, jos loukkaantunutta pelaajaa ei tueta ja auteta? Diaby on työntekijä siinä missä muutkin. Jos työntekijä loukkaantuu työpaikallaan, ei hänelle anneta nyky-yhteiskunnassa potkuja. Sen sijaan hänestä tulee huolehtia ja pyrkiä saamaan hänet takaisin työkykyiseksi. Etenkin jos asenne on niin hyvä kuin Diabylla on. 

Jos jollekin pelaajalle toivon menestystä, niin Abou Diabylle.

COYG!

Wenger ja vetoketju

 Huomenta!

Koska eilinen peli oli juuri niin vaikea, kuin olettaa saattaa, en aio kommentoida sitä sen enempää. Pelaajat olivat odotetun hermostuneita ja peli-ilme oli nätisti sanottuna hukassa. Pahasti sanottuna se oli jossain aivan hevon vitussa. Kuukausi sitten olimme vielä mestaruustaistelussa mukana ja nyt olemme tutussa taistelussa top-4 sijoituksesta. Missä meni vikaan? 

Tässä oma selitykseni. Olkoon se nimellä 'Wenger ja vetoketju'.

Arsene Wengerin ainaiset taistelut vetoketjunsa kanssa on fanien jatkuva ilon aihe. Nämä taistelut tarjoavat mielestäni hyvän allegorian Wengeristä itsestään ja Arsenalin nykyisestä tilanteesta.

Herra Wengerillä ja hänen takillaan on ongelma. Heidän yhteistyönsä kirjaimellisesti tökkii ajoittain. Tärkeissä paikoissa, kun on kylmä ja märkää, ei takin vetoketju suostu toimimaan. Vetoketju tuntuu jumiutuvan aina kun sitä eniten tarvitsisi. Yleensä silloin on alku-kevät. Joka vuosi Wenger luottaa takkiinsa, uskoen että kyllä se toimii koko vuoden. Onhan päällisin puolin kyse hienosta ja kalliista takista. Sen pitäisi olla vähintään yhtä hieno, kuin Fulhamin läheisyydessä sillan alla asuvalla ilkeällä Jose-peikolla.

Ystävät, tutut ja tuntemattomat yrittävät kuitenkin Wengerille kertoa, että takki ei ole niin hyvä kuin Wenger väittää. Päällisin puolin se voi näyttää hyvältä, mutta entäs jos tulee ongelmia? Entä jos vetoketju ei vaikka toimi? Entä jos tämä käy silloin, kun sitä vähiten toivoisi? 

Wenger on kuitenkin luottavainen. Miksi ostaa uutta takkia, koska eihän niidenkään vetoketjuista voi tietää?

Wengerillä olisi kyllä rahaa ostaa uusi takki. Itseasiassa hänellä on käytettävissään niin paljon rahaa, että hän voisi palkata 100 NASAn insinööriä suunnittelemaan täydellisen takin. Sellaisen takin jonka vetoketju rullaisi nätisti ylös ja alas lähes absoluuttisessa nollapisteessä. Tai Wenger voisi ostaa minkä tahansa olemassa olevan takin maailmasta.

Wenger ei kuitenkaan tällaista takkia osta. Hän pitää omasta makuupussistaan, sillä se on lämmin ja pehmeä. Siitä on tullut osa hänen persoonaansa. Makuupussi ja Wenger ovat yhtä erottamattomia, kuin Chaplinin kulkuri ja knallistaan. Hän vakuuttaa muille, että kyllä hän tällä takilla pärjää. Sillä välin Jose-peikko on ostanut omaan takkiinsa kevlar-vuoren ja niittejä. Höpsö Jose.

Takkia Wenger ei missään nimessä vaihda. Tai edes parantele sitä. Hän pärjää nykyisellä takilla, vaikka tarjolla olisi parhaita takkeja mitä rahalla saa. Saksasta saisi takin nimeltä Draxler. Espanjassa oli Higuain-takki, jota Wenger itseasiassa jo kävi sovittamassa. Takki jäi kuitenkin Espanjaan, kun Liverpoolista kantautui uutisia, että siellä olisi huipputakki myynnissä. Skouserit olivat kuitenkin huijanneet Wengeriä, eikä heillä mitään takkia ollut. Tyhmät scouserit. Higuain puolestaan löysi uuden omistajan Italiasta. 

Wenger harmitteli tilannetta ehkä hetken ja kirosi skousereita. Tyhmät skouserit. Lopulta Wenger totesi, että nykyinen takki on aivan hyvä ja varmasti toimii loppukauden. On se ainakin hienompi mitä monella muulla.

Ja niin kauden kuluessa takki toimi hyvin. Ongelmia ei ollut ja ihmiset alkoivat rauhoittua. Entä jos pitkästä aikaa Wengerin takki olisi lopulta kaikista kaunein ja hienoin? Entä jos se pysyy ehjänä koko kauden? Pitkästä aikaa tilanne näytti hyvältä!

Sitten kuitenkin tapahtuu kaikkien pelkäämä ja ennakoima asia: takki ei enää toimikaan kunnolla. Talvi hyydytti toimivuuden. Vetoketju jäi jumiin useasti ja joka kerta kamerat seurasivat kuinka hassu vanha setä taisteli turhaan vetoketjunsa kanssa. Jose-peikkoa naurattaa ja hän kutsuu Wengeriä "epäonnistumisiin erikoistujaksi". 

Faneja ei kuitenkaan enää naurata. He ovat nähneet tämän ennenkin. Joka kausi sama juttu: ongelmat alkavat, eikä niihin ole varauduttu. Wenger kuitenkin puhuu yksittäistapauksista ja satunnaisista virheistä. Fanit kuitenkin näkevät paremmin. Takki on hajonnut kolmesti lähes tunnistamattomaksi. Wenger on onnistunut sen jotenkin karsimaan kasaan, mutta kauden kuluessa sen kunto heikkenee ja heikkenee. Samaan aikaan nuo petolliset skouserit ovat menneet ohi. Sekä Jose-peikko. Tyhmät skouserit.

Tällä kaudella takkia ei enää kuntoon saada. Pientä lohtua voi olla tiedossa toukokuussa. Takki voi vielä päästä neljän parhaan joukkoon ja voittaa ensimmäistä kertaa yhdeksään vuoteen palkinnon. Nuo ovatkin sitten viimeiset oljenkorret.

Ensi kaudeksi Wengerin pitää muuttua ja ostaa kokonainen varasto huippulaadukkaita takkeja. On paljon helpompi vaihtaa uusi takki rikkoutuneen tilalle. Toivottavasti Wenger ymmärtää tämän. Muuten mahdollisuus pitää antaa jollekin toiselle.

Ajatuksia illan pelistä sekä Wengeristä.

Huomenta arvoisat kanssa-goonerit!

Illalla on edessä kauden toistaiseksi tärkein peli. Olen tietoinen ilmauksen kliseisyydestä, mutta pelin kontekstuaalisuuden huomioon ottaen, on sanonta täysin perusteltu. Arsenal on jälleen kerran siinä tilanteessa, että edellisen kierroksen katastrofipeli on pystyttävä nollaamaan. Joukkueen on näytettävä  kannattajilleen, että he pystyvät edelleen pelaamaan tasonsa (ja palkkansa) mukaisesti. 

Muutoksia on ilmeisesti Fabianskin nouseminen maalille ja Kosin loukkaantumisen takia Vermaelen saa paikan Mertesackerin vierellä. Gibbs jatkanee surkeasta Chelsea-pelistä huolimatta vasemmalla. Giroud on mitä todennäköisimmin penkillä, samoin mahdollisesti myös Podolski ja Arteta. Oma avaukseni olisi Santi vasemmalla, keskellä Rosicky, Flamini ja Källström, Oxlade-Chamberlain oikeaan laitaan ja Sanogo piikkiin. 

Arsenal on onneksi pystynyt katastrofien jälkeen kokoamaan itsensä vähintään kohtalaisesti, eikä joukkueella ole kahta tappiota peräkkäin. Romahdukset ovat olleen vain yhden ottelun mittaisia. Manchester City -tappion jälkeen Emiratesilla pelattiin Chelsean kanssa 0-0 ja Liverpool -tappio kuitattiin nollaamalla Manu Emiratesilla, sekä pudottamalla Pool FA-cupista. Romahduksia on sattunut liikaa, mutta onneksi ne eivät ole olleet kovin pitkäikäsiä. 

Toisaalta City ja Liverpool -pelien murskatappiot vaikuttivat seuraaviin kotipeleihin Chelseaa ja Manua vastaan. Molemmissa peleissä lopputulos oli 0-0. Miten noissa peleissä olisi käynyt ilman edellisen kierroksen totaalisia romahduksia? Chelsea ja Manu -peleissä oli pelifilosofia täsmälleen sama: tappiota ei saanut missään nimessä ottaa. Peleihin lähdettiin puolustamaan nollaa ja toivottiin yhtä tai kahta maalipaikkaa, joista olisi pitänyt maali tai kaksi tehdä. Ikävä kyllä sekä Chelsea, että Manu olivat liikkeellä täsmälleen samalla ajatuksella liikkeellä. Mourinhon Chelsea on vieraspeleissä top-4 porukkaa vastaan pragmaattinen, hakien lähinnä 0-0 tulosta, tai niukkaa voittoa. Manulla oli myös allaan surkeita pelejä, joten Moyes ei halunnut Arsenalille hävitä. 

Onneksi tämän illan vastustaja Swansea ei ole tasollisesti yhtä vaikea kuin Chelsea, Manu tai Liverpool. Vaikka otteluun lähdettäisiin puolustus edellä, pitäisi pelaajien laatuero olla sen verran enemmän meihin kallellaan, että voiton pitäisi tulla. Murskajaisia on kuitenkin turha odottaa, ellei Swansealle satu todella huonoa peliä. Tulosvedossa laittaisin rahani 2-0 tai 1-0 voitoille. Pitää myös muistaa, että viime kaudella kyseisestä ottelusta Arsenal sai pyöreät 0 pistettä (Swansea voitti 0-2). 

Arsenalin palautumiskyky joutuu varsinaiseen testiin vasta lauantaina, kun Man City saapuu Emiratesille. Voitot Swanseasta ja Citystä, sekä hieman apua muilta top-4 joukkueilta, niin loppukausi näyttäisi hieman valoisammalta. Tavoitteen tulee olla tässä vaiheessa top-3 sijoituksessa ja FA-cupin voitossa.

Muista Arsenaliin liittyvistä asioista, voisin nostaa esiin tämän päivän Telegraphin Jeremy Wilsonin kirjoituksen, jossa hän raportoi, että Arsene Wenger ja Arsenal F.C olisivat päässeet periaatteliseen sopimukseen Wengerin jatkosta. Jeremy Wilson on suhteellisen hyvin kartalla Arsenalin asioista ja pidän häntä BBC:n David Ornsteinin kanssa yhtenä luotettavimpana lähteenä Arsenal-asioissa. Wilson kirjoitti, että Wengerin ja Arsenalin sopimus olisi kaksivuotinen, eikä siis kolmea, kuten yleensä jatkot ovat olleet. 

Jatkosta huolimatta, Arsenal F.C on kuitenkin ruvennut jo varautumaan post-Wenger -aikakauteen. Wengerin potentiaalisiksi korvaajiksi Wilson nosti Evertonin Martinezin, Jurgen Kloppin, sekä hieman jokereina Liverpoolin Rodgersin tai Bouldin sisäisenä vaihtoehtona. 

Telegraphin Jeremy Wilson otti kantaa myös tuleviin pelaajahankintoihin, toteamalla Arsenalin ykkösprioriteetin olevan puolustavan keskikenttäpelaajan ja hyökkääjän hankinnassa. Ei siis mitään uutta. Arteta ei yksin pärjää huippujoukkueita vastaan ja Giroud on ollut viime peleissä aivan turhake, eikä Sanogosta tai Akpomista ole vielä avauksen mieheksi. 

Ainoana nimenä Wilson heitti Leverkusenin Lars Benderin, josta Arsenal on aiemmin tehnyt tarjouksen. Leverkusenin todennäköinen putoaminen ensi kauden mestareiden liigasta, tulee todennäköisesti vain lisäämään huhuja. Mielenkiinto Draxleriin näyttää sen sijaan hiipuneen, koska scouttien mielestä hänestä ei olisi hyökkääjäksi.

Pelaajista lienee vielä hieman aikaista spekuloida. Lars Bender olisi hieno lisä joukkueelle ja uskoisin Bender/Ramsey kaksikon muodostavan todella hyvän parin. Hyvän puolustuvan keskikenttäpelaajan löytyminen olisi tärkeää. Katsokaa vaikka miten Chelsea on pelannut, kun Nemanja Matic liittyi tammikuussa joukkueen vahvuuteen.

Mitä Wengerin jatkosopimukseen tulee, niin itse uskon Arsenalin ja Wengerin vielä kyseistä sopimusta panttaavan. Lauantain Chelsea peli oli niin totaalinen katastrofi, että joukkueella ei ole enää varaa yhteenkään huonoon peliin. Esimerkiksi putoaminen FA-cupissa tai tappio finaalissa, tekisi ilmapiirin Wengerin jatkolle lähes mahdottomaksi.

Hyvän loppukauden ja FA-cupin voiton myötä voisin itse antaa Wengerille jatkopahvin. Kuluva kausi on ollut parempi kuin moni edellinen, vaikka osa ongelmista on edelleen hyvin kipeästi esillä. Mielestäni ongelmat eivät ole kuitenkaan sellaisia, etteikö Wenger niitä pystyisi korjaamaan. Isoimpana riskinä näen pikemminkin kesän siirtoikkunan. Kolmen viimeisen ikkunan aikana Wenger on ostanut kaksi pelaaja ja kaksi on tullut ilmaisella siirrolla. Toiseen viime kesän kaltaiseen siirtoikkunaan ei ole varaa, jo pelkästään fanien mielenterveyden takia. 

Oikeilla vahvistuksilla ja FA-cupin voitosta saadulla uskolla, pystyisi Arsenal olemaan ensi kaudella vahva ehdokas mestariksi. Tähän sisältyy kuitenkin paljon kysymysmerkkejä, jotka tulee ratkaista. Toivottavasti Wengeristä ja Arsenalista on siihen.

Huomiseen!

edit. tuosta vielä Jeremy Wilsonin kirjoitus kokonaisuudessaan: Arsenal begin process of identifying eventual successor to Arsène Wenger

17 ja 2

Chelsea - Arsenal 6-0. 

Eilen piti olla Arsenalin ja Wengerin näytönpaikka. Kyseessä oli Wengerin tuhannes virallinen ottelu Arsenalin peräsimessä ja voitolla Arsenal olisi noussut takaisin yhdeksi mestaruuskandidaatiksi. Myöskään tasapeli ei olisi ollut katastrofi. Avauskokoonpano oli sama, joka oli viikko sitten taistellut hienon voiton paikallispelissä Tottenhamia vastaan. Chelsea oli lisäksi hävinnyt edellisen pelinsä Aston Villan vieraana. Lähtöasetelmat olivat siis maukkaat ja kyseessä oli kaikin puolin todella tärkeä peli. 

Ja mikä olikaan lopputulos? Ensimmäisen 17 minuutin jälkeen peli oli 3-0 Chelsealle ja Arsenal oli miehen vajaalla. Game over. 

Kyseessä oli ylivoimaisesti surkein, luokattomin ja hengettömin esitys mitä olen koskaan Arsenalilta nähnyt. Tai oikeastaan valehtelen hieman. Ensimmäistä kertaa jätin vapaaehtoisesti loppupelin katsomatta. Itseasiassa en katsonut koko loppupäivänä mitään muutakaan matsia, niin surkea oli Arsenalin esitys. Olin hetkellisesti menettänyt mielenkiintoni täysin koko lajiin. Kaiken lisäksi keskiviikkona rikkomani selkä alkoi vihoittelemaan sen verran pahasti, että piti käydä ensiavussa kääntymässä ja hakemassa tehokkaampia lääkkeitä. Odotushuoneessa ollessani mietin, että kumpiko vitutti enemmän: kovat selkäkivut, vai Arsenalin luokaton esitys Chavseja vastaan?

En vieläkään ole varma vastauksesta. 

Se mistä olen varma, on että Arsenal voi haudata viimeisetkin toiveet mestaruudesta. Piste. Itseasiassa top-3 sijoitus on myös tiukassa ja vaatii apua muilta. 

Jalkapallossa kaikille sattuu ajoittain huonoja pelejä. Esimerkiksi Chelsea oli hävinnyt edellisellä kierroksella Aston Villalle, samaan aikaan kun Arsenal haki tärkeät vieraspisteet White Hart Lanelta.

Eilinen tappio ei ollut yksittäinen surkea esitys. Yhden suurinumeroisen tappion voi kuitata sattumana tai harvinaisena poikkeuksena. Kun murskajaisia osuu kaudelle kaksi, nousee esiin jo useampia kysymyksiä. Kolme vastaavaa tulosta kaudessa, ja jotain on pahasti vialla. 

Arsenal on nyt pelannut kolme katastrofaalisen huonoa vieraspeliä. Blogin otsikossa mainittu luku 17 on näissä otteluissa päästettyjen maalien määrä. Miettäkääpä tuota lukemaa hetki. Kolmessa ottelussa Arsenal on päästänyt 17 maalia. Se on puolet koko Arsenalin kaudella päästetyistä maaleista. 

Jokainen tärkeä vierasottelu top-4 joukkueita vastaan, on päättynyt Arsenalin kannalta absoluuttiseen katastrofiin. 17 päästettyä maalia vierasotteluissa siltä joukkueelta, joka on voittanut tällä kaudella Dortmundin vieraissa ja pelannut Bayern Muchenin kanssa tasan. Jokin on todella pahasti vialla.

Miksi Arsenal on jatkuvasti lähtenyt täysin takkiauki näihin mestaruuden kannalta tärkeisiin otteluihin?  Näissä kolmessa murskatappiossa on Arsenal päästänyt ensimmäisen 20 minuutin aikana yhteensä 7 maalia. Nuo lukemat eivät kerro hyvin valmistautuneesta joukkueesta, joka taistelee Valioliigan mestaruudesta. Ne kertovat joukkueesta, joka jatkuvasti onnistuu sössimään tärkeät pelinsä.

Eilinen tappio ei ollut enää mikään yksittäinen notkahdus, tai satunnainen huono peli. Jos pelit Manua ja Stokea vastaan lasketaan, oli kyseessä kuluvan kauden viides täysin luokaton esitys Arsenalilta. Noissa peleissä Arsenal on onnistunut tekemään kolme maalia. Maaliero on siis 19-3. Not good enough.

Tämä kausi on on ollut Arsenalin osalta parempi, mitä moni edellinen on ollut, mikä tekee näistä tappioista entistä ärsyttävämpiä. Olemme olleet mukana mestaruustaistelussa aina maaliskuun lopulle saakka, mikä on itsessään todistus asioiden eteenpäin menemisessä. Alkukausi oli loistava, mutta tyypilliset avainpelaajien loukkaantumiset, ovat vaikeuttaneet kauden jälkimmäisen puolen pelejä. Mestaruus on toki edelleen matemaattisesti mahdollinen, mutta realistisesti siihen ei ole mitään saumoja.

Eteenpäin on menty, mutta romahdukset ovat olleet edelleen läsnä, tai oikeastaan ne ovat vain pahentuneet. Kotipelit ovat sujuneet mallikkaasti. Esimerkiksi Liverpool on kaadettu Emiratesilla kahdesti. Chelsea, Manu, Tottenham ja Liverpool on kaikki onnistettu Valioliigassa nollaamaan Emiratesilla (FA-cupissa Pool teki yhden maalin, senkin pilkulta). Vieraspeleissä vastaavasti ainut voitto on Tottenhamista. 

Arsenalin puolustus on ollut kaudella lähtökohtaisesti hyvä. Mertesacker ja Kocielny ovat olleet liigan parhaimpia toppareita. Sagna on myös liigan parhaimmistoa omalla paikallaan. Gibbs on kärsinyt loukkaantumista, mutta yleisilme on ollut hyvä. Eilen tästä varmuudesta ei ollut tietoakaan. 

Eilinen joukkue oli sama, joka voitti Tottenhamin vain viikkoa aiemmin. Tuolloin voitto tuli erityisesti puolustuksen ja uhrautuvan keskikentän toimesta. Mitä siis tapahtui eilen? Tai mitä tapahtui Liverpoolia ja Man Citya vastaan?

Onko kyse pelaajien laadussa? Jossain mielessä kyllä. Giroud, Podolski ja Arteta, eivät esimerkiksi mahtuisi ainakaan Chavsien tai Man Cityn joukkueissa edes penkille. Liverpoolissa ehkä juuri ja juuri penkille. Kuten Claude totesi Arsenal Fan TV:n haastattelussa: meillä on 10 miljoonan punnan lyhtypylväs kärjessä. Kertoo kaiken Giroudin viime pelien tasosta. Podolski ollut aivan yhtä onneton. Samoin Cazorla. Ox on ollut viime aikoina erinomainen, mutta eilen hänen esityksensä oli kenties kaikista surkein. Toivottavasti pelaajia hävettää. 

Pelaajia voi kuitenkin syyttää vain tiettyyn pisteeseen saakka. Yksittäinen rökäletappio on lähes aina pelaajien vika. Kolmen tuollaisen jälkeen täytyy syyttävä sormi osoittaa myös Arsene Wengerin suuntaan. Wenger on kuitenkin se henkilö joka on vastuussa taktiikasta, valmisteluista sekä pelaajien valinnoista. Eilen mikään näistä ei onnistunut. Artetan suosiminen Flaminin rinnalla on tällaisissa peleissä typerää. Samoin korkealla linjalla pelaaminen Chelseaa vastaan. Eteenkin kun kyseinen joukkue on pelannut huonosti matalalla makaavia puolustuksia vastaan. 

Wenger ei ole huono valmentaja, mutta eilisen pelin jälkeen herää kysymys, voiko hän enää nostaa Arsenalista mestaruusjoukkueen? Itse toivon Wengerille pelkästään kaikkea hyvää ja hänen ansiostaan Arsenalista on tullut yksi Euroopan parhaista joukkueista. Eilisen jälkeen en ole kuitenkaan täysin varma, haluanko nähdä hänen kirjoittavan kolmen vuoden jatkosopimuksen. Erottaminen olisi täysin idioottimaista, eikä sitä tule onneksi tapahtumaan. Jatkosopimus on kuitenkin eri asia. Ilmeisesti Wenger pohtii itse samaa mitä minä: onko hänestä enää taistelemaan pokaaleista?

Otsikon toinen numero on kaksi. Wengerillä on tasan kaksi peliä aikaa näyttää, että hän pystyy edelleen voittamaan pokaaleja. FA-cup voi vielä pelastaa tämän kauden. Jos tätä pokaalia ei tule, en usko Wengerin enää joukkueessa jatkavan.

Toivottavasti tulevaisuus on valoisampi. Selkä on jo parempana, toivottavasti samaa voi sanoa Arsenalista tiistaina.

Chavs, Wenger ja muita ajatuksia.

Blogiin piti alunperin kirjoittaa parikin juttua tällä viikolla, mutta keskiviikkona selkä sanoi salilla crack niin kuin Flavor Flav, joten suunnitellut tekstit siirtyivät myöhemmälle ajankohdalle. Istuminen ei edelleenkään kunnolla onnistu, joten kirjoitan nyt lähinnä lyhyen tiivistelmän viime päivien ajatuksista, sekä Chelsea-pelistä.

Tänään on huikean tärkeä peli mestaruuden kannalta. Voitto nostaisi Arsenalin täysin vakavasti otettavaksi mestaruuskandidaatiksi ja samalla heikentäisi Chavsin mahdollisuuksia. Voitto olisi maukas, mutta myöskään tasapeli ei olisi mikään katastrofi. Muilla top-4 joukkueilla on ristiinpelaamista, sekä edessä vaikeita pelejä. Tasuri tosin tarkoittaisi sitä, että Arsenalin olisi voitettava kaikki loput pelinsä, joista vaikeimmat ovat City kotona ja Everton vieraissa.

Chelsea-peli on merkittävä myös siitä syystä, että kyseessä on Arsene Wengerin tuhannes peli (harjoituspelit mukaanlukien lukema taitaa olla yli 1200) Arsenalin johdossa. Mikäpä olisi hienompaa, jos Wenger ottaisi juuri tänään sen ensimmäisen voittonsa Mourinhosta? Mikä olisi hienompaa, kuin Per Mertesackerin puskumaali 90+3 minuutilla Terryn aiheuttaman vapaapotkun jälkitilanteesta? Wengerin tuuletus ja Mourinho puremassa nurmikkoa silmissään täysin järkensä menettäneen höyrypään mielipuolinen katse. Aina saa unelmoida.

Top-4 sijoitus on käytännössä jo ratkaistu, mikä on ensi kauden kannalta olennaisen tärkeää. Vaikka Gazidis totesi, ettei mestareiden liiga ole tullut esille pelaajien rekrytoinissa, niin kyllä sillä varmasti vaikutusta on. Toisaalta miksi se edes olisi tullut esille neuvotteluissa, kun pelaajilla sekä agenteilla oli jo tiedossa, että Arsenal siellä pelaa. Olisiko tilanne ollut erilainen, jos oltaisiin oltu viime kaudella vaikka kuudensia?

Arsenalin roikkuminen mukana mestaruustaistelussa vielä maaliskuun lopussa kertoo mielestäni suhteellisen onnistuneesta kaudesta. Etenkin kun etukäteen mediassa huudettiin Chelsean ja ManCityn ylivertaisuudesta. Kausi on ollut tasainen ja Arsenal on paria töppäystä lukuunottamatta, onnistunut säilyttämään tasonsa melko hyvin. Ilman loukkaantumisia olisi tilanne vielä huomattavasti parempi.

Kuinka moni muu joukkue olisi kestänyt jatkuvasti kolmen tai neljän avainpelaajan poissaolon yhtä hyvin kuin Arsenal? Olisiko Chavs sarjajohdossa jos olisi pelannut joulukuusta saakka ilman Hazardia ja Oscaria? Miten olisivat pärjänneet Liverpool ilman Suarezia ja Sturridgea sekä Man City ilman Agueroa ja Tourea? Arsenalin reservien tason huomioon ottaen, on nykyinen sarjasijoitus kelpo suoritus joukkueelta.

Toisaalta tässä on myös kritiikin paikka. Miksi meille sattuu näin paljon, näitä avainpelaajien loukkaantumisia? Miksi asialle ei tehty tammikuussa mitään, etenkin kun oli tiedossa Walcottin loukkaantumisen vakavuus? Ei ole yllättävää, että myös Giroudin peli on kärsinyt, kun Ramsey ja Walcott ovat olleet joukkueen vahvuudesta poissa. Giroud on hyvä target-pelaaja, mutta pystyäkseen hyödyntämään vahvuuksiaan, hän tarvitsee apua. Ramseyn ja Walcottin rooli Giroudin auttamisessa on hyvin merkittävä. Giroud ei yksinkertaisesti yksin jäädeessään pysty pelejä kääntämään, eikä nopeus riitä puolustusta haastamaan. Toivottavasti tänään Giroudilla on parempi päivä, kuin esimerkiksi Spursia vastaan.

Vaikka peli hävittäisiin, on Arsenal edelleen kahden voiton päässä FA-cupin voitosta ja pysyy edelleen kärkiporukassa. Toivotaan kuitenkin parasta.

Huomiseen.

Pohjois-Lontoo on punainen!

Arsenal otti eilen kauden kolmannen voittonsa Tottenhamista, Thomas Rosickyn hurjalla laukauksella. Samalla Arsenal nosti itsensä takaisin mestaruustaisteluun, lopettaen samalla Spursin toiveet top-4 sijoituksesta. Eilisen voiton myötä Arsenal ja erityisesti Arsene Wenger pääsivät eroon yhdestä peikosta: Arsenal ei ollut ennen eilistä onnistunut voittamaan seitsemään vuoteen White Hart Lanella. 

Loppunumeroiden ja Spursin lievän hallinnan takia voisi pelin tulkita tasaiseksi, mutta todellisuudessa ei Arsenal ollut missään vaiheessa hätää kärsimässä. Tottenhamin laukauksista 70 prosenttia tuli rangaistusalueen ulkopuolelta ja hyökkäykset pysähtyivät kerta toisensa jälkeen Arsenalin hyvin organisoituun puolustukseen. Tottenham sai pelissä yhteensä 17 laukausta, mutta vain kaksi näistä suuntautui kohti maalia. Mertesacker ja Koscielny näyttivät jälleen kerran, että ovat valioliigan tämän hetken paras topparikaksikko. Micah Richards twiittasi pelin jälkeen, että pitää Koscielnyä valioliigan parhaana pelaajana. Tämä siis pelaajan suusta, joka harjoittelee päivittäin muun muassa Vincent Kompanyn kanssa.

Peli jätti silti muutamia kysymysmerkkejä, lähinnä hyökkäyksen ja keskikentän osalta. Etenkin toinen jakso oli Arsenalille vaikeahko, eikä kontrolloituja hyökkäyksiä pystytty juuri rakentamaan. Giroudille peli oli jälleen vaikea, eikä hänen vahvuuksiaan pystytty pelissä hyödyntämään. Giroud ei ole sinänsä huono pelaaja, mutta tietyissä peleissä hänen heikkoutensa tulevat liian selkeästi esiin, etenkin jos hän ei saa tarvittavaa tukea laidoilta ja keskeltä. Myös Cazorla oli eilen hieman hukassa, joskin pelasi alkuun itselleen vieraalla paikalla oikeassa laidassa. 

Podolski oli vasemmalla laidalla melko hyvä ja jonain toisena päivänä olisi tehnyt maalin tai kaksi. Podolskin ja Giroudin pitää tulevaisuudessa parantaa yhteispeliään, sillä eilen Podolski syötti  Giroudille ainoastaan kerran. Laitalinkin ja targetin välillä tämä on aivan liian pieni lukema. 

Puolustuksen ohella suurin onnistuja pelissä oli ikinuori Thomas Rosicky, joka näyttää saaneen itsensä huikeaan vireeseen juuri oikealla hetkellä. Oxlade-Chamberlain jatkoi energisiä otteitaan, mutta samalla epäonnistui kolmessa selvässä maalipaikassa. Artetalta peli oli normaalia tasoa ja oli hyvä etenkin puolustussuuntaan. 

Vaikka esitys jätti hieman toivomisen varaa, oli kolmen pisteen saaminen tärkeintä. Arsenal on edelleen, ainakin teoriassa, mukana mestaruustaistelussa. Ainakin top-4 sijoitusta pitää lähes, sillä viidentenä oleva Spurs on meitä yhdeksän pistettä jäljessä, pelin enemmän pelanneena. Everton voi rästipelinsä voittamalla nousta 54 pisteeseen, eli kahdeksan pisteen päähän. Manun mahdollisuuksiin uskoo enää tuskin kukaan. 

Mestaruus on edelleen mahdollista, mutta vaatii loppukauden täydellistä onnistumista. Kuluva kausi on ollut täynnä yllättäviä käänteitä ja kaikki neljä mestaruusehdokasta ovat kompastelleet kukin tahollaan. Viimeisimpänä Chavsit Aston Villaa vastaan. Loukkaantumisten ja hieman muita vaikeamman loppukauden takia pidän mestaruutta epätodennäköisenä. Olemme kuitenkin edelleen mukana mestaruustaistelussa ja kahden voiton päässä FA-cupin voitosta. Ainakaan minä en voi enempää vaatia. 

Mennään nyt peli kerrallaan ja katsotaan kauden lopussa mitä meille jäi käteen. Eihän sitä koskaan tiedä. 

Nemesis.

"Do you know what 'Nemesis' means? A righteous infliction of retribution manifested by an appropriate agent. Personified in this case by an 'orrible cunt... me". 

- Brick Top

Sunnuntaina on vuorossa Pohjois-Lontoon derby numero 148. Asetelma pelille ei voisi olla oikeastaan herkullisempi: molemmat joukkueet ovat käytännössä pakkovoiton edessä. Arsenal tarvitsee voiton, jos haluaa elätellä toiveita valioliigan mestaruudesta. Tottenham puolestaan tarvitsee voiton pitääkseen yllä edes teoreettiset mahdollisuudet top-4 sijoituksesta. Realistisemmin Spurs kuitenkin taistelee paikasta Eurooppa liigaan yhdessä Manun ja Evertonin kanssa. 

Ajattelin, että Pohjois-Lontoon derbyn lähestyessä olisi sopiva pohdiskella kannattajuuteen olennaisesti liittyvää ilmiötä: arkkivihollisia. Tosi elämässä arkkivihollisten esiintyminen on melko harvinaista, ovat ne joukkuelajeissa hyvin yleisiä, etenkin jalkapallossa. Kaikilla joukkueilla tuntuu olevan vähintään se yksi toinen joukkue, jolle ei toivota mitään hyvää. Ei riitä, että oma joukkue menestyy paremmin, vaan monesti toivomme yhtä lailla sille toiselle pelkkää rämpimistä ja tappioita.

Suomella on Ruotsi, Englannilla Saksa, Saksalla Hollanti, Skotlannilla Englanti, Liverpoolilla Manu, Evertonilla on Liverpool, Newcastlella on Sunderland ja Arsenalilla on Tottenham. Arkkivihollisia, tai Nemesiksiä, saattaa olla useita, mutta usein fanien silmissä tästä joukosta nousee yksi ylitse muiden. Haastattelututkimusten perusteella Arsenalin kannattajille kyseessä on nimenomaan Tottenham (ja sama toisinpäin).

Arkkivihollinen tuo kannatukseen oman mausteensa. Fanit saavat näistä kohtaamisista kaiken mahdollisen irti, riippumatta kummankaan joukkeen sarjasijoituksesta. Kuten Keith Armstrong totesi Newcastlen ja Sunderlandin derbystä: "tämä on the matsi kaudessa jonka molemmat haluavat voittaa". Sarjasijoitus, pokaalit ja muut tuntuvat unohtuvan, kun se rakas vihattu joukkue astelee viheriölle. Derbyn voittamisen jälkeen aurinko tuntuu lämmittävän enemmän, jäätelö maistuu paremmalta ja kaikki huolet unohtuvat hetkeksi.

Jalkapallossa on paljon samaa kuin supersankarielokuvissa: me kaipaamme "hyviä" arkkivihollisia. Mitä Superman olisi ilman Lex Luthoria, professori Xavier ilman Magnetoa, Batman ilman Jokeria tai Star Wars ilman Darth Vaderia*. Kannattajuus on ennen kaikkea tunnetta, olkoon kyseessä oman joukkeen menestyksen aiheuttamaa riemua, tai sen toisen rämpimisen aiheuttamaa vahingoniloa. Joillekin vahingonilo on tärkempää kuin toisille, mutta tuskin löytyy montaa Arsenalin kannattajaa, jota ei olisi hymyilyttänyt normaalia enemmän Manun tämän kauden pelit. 

Itselleni Tottenham ei ole kuitenkaan koskaan ollut juuri se joukkue, jonka voittaminen oli kaikista tärkeintä. Itse asiassa minulle tuli jopa hienoisena yllätyksenä, se kuinka tärkeä vastus Tottenham on Arsenalin kannattajille. Arsenalia olen kannattanut jostain 2000-luvun puolivälistä semi-aktiivisesti ja niin sanotusti kunnolla vasta vuoden 2009 jälkeen (hommattuani canal plussan). Minulle Tottenham oli aina ollut lähinnä harmiton keskikastin joukkue, vähän kuten joku Aston Villa tai Everton. En pitänyt niitä minkäänlaisena uhkana meille. Joukkue oli silmissäni harmaa, mauton ja hajuton (ja on sitä tietyssä mielessä edelleen). Sen sijaan minulle tärkeimmät vastustajat ovat Liverpool ja Manu, sekä nyttemmin myös Chelsea. Olen oikeastaan vihannut Manua jo ennen kuin olen kannattanut mitään joukkuetta. 

Twitterin ja sosiaalisen median myötä minuun on kuitenkin kuin tarttunut muiden fanien tuntemukset  ja näkemykset Tottenhamista, joskin huomattavasti miedompina. Pidän edelleen Spursia eräänlaisena kiukuttelevana pikkuveljenä, joka yrittää jatkuvasti kaikkensa päästääkseen pois isoveljensä varjosta, siinä kuitenkaan onnistumatta. Edelleenkään minulla ei periaatteessa ole mitään itse joukkuetta vastaan, mutta sen sijaan sen paikalliset fanit (siis lontoolaiset) vaikuttavat todella epämiellyttävältä porukalta. Ainakin näin Arsenal-lasien läpi katsottuna. Viimeisimpänä oli Walcottin saama kohtelu Spurs-fanien toimesta. 

Mutta miten Snatch elokuvasta tuttu Brick Top liittyy aiheeseen? Aasinsilta on seuraavanlainen: 

Viime kaudella Spurs voitti kotipelinsä White Hart Lanella Arsenalia vastaan 2-1, Gareth Balen ja Aaron Lennonin maaleilla. Pelin jälkeen Tottenham nousi kolmanneksi, jättäen Arsenalin seitsemän pisteen päähän viidenneksi. Silloinen manageri Andre Villas-Boas totesi haastattelussa, että Arsenal oli keskellä "negatiivista spiraalia" (negative spiral)**. Villas-Boasin vahingonilo ja uhittelu lopulta kostautui, kun kauden viimeisessä pelissä Arsene Wenger laskeutui Newcastleen St.James Parkille mukanaan yksitoista koston ja hyvityksen airuetta, tarkoituksenaan poistaa vääryydet ja asettaa maailmaan tasapaino. Arsenal otti vaaditun voiton ja  päätösvihellyksen jälkeen oli sarjataulukossa neljäs, jättäen Spursin viidenneksi. 

Jos kanssafanit pystyvät kannattamaan jotain joukkuetta, ilman että tuntevat edes vahingoniloa pääkilpailijoiden tai arkkivihollisten räpellyksestä, nostan hattua. Itse en siihen pysty, tai edes halua. Kenellekkään en loukkaantumisia toivo, mutta kyllähän tuo Manun tämä kausi on ollut mahtavaa seurattavaa. 

'till later!

*Itse asiassa me tiedämme millainen Star Wars oli ilman Darth Vaderia (episodit I-III): täyttä skeidaa.

**Negative Spiralin vapaa suomennos: Arsenal voittaa kaikki loput pelinsä, jättäen Spursin viidenneksi. Spurs myy Balen ja Arsenal ostaa Özilin. Spurs-fanit joutuvat europelejä varten ostamaan Nelonen Pron. 

Bayern - Arsenal 1-1, pelaaja-arvostelut.

Vielä viimeinen katsaus eilisestä Bayern-Arsenal pelistä, tällä kertaa pelaaja-arvostelujen muodossa. Numerot ovat lähinnä viitteellisiä, eivätkä siis edusta mitään absoluuttista totuutta. Tavoitteena on hieman analyyttisemmin tarkastella pelaajien otteita eilisessä pelissä.

Sosiaalisessa mediassa ovat mielipiteet eilisestä pelista ja joidenkin pelaajien suorituksista lennelleet suht vapaasti ja kritiikki on ollut mielestäni ajoittain yliampuvaa ja myös vailla perusteita. Peli ei ollut täydellinen, mutta olosuhteisiin nähden tyydyttävä. Parempi joukkue meni jatkoon, mutta Arsenal sai aikaan hyvän taistelun.

Pelaaja-arviot:

Fabianski 9/10

Jo viime kauden matsi Bayernia vastaan oli Fabianskilta hyvä. Samoin kuluneen kauden kaikki pelit, missä on vain pelannut. Varmoja torjuntoja, maalille ei voinut mitään. Rangaistuspotkun torjunta oli hienoa, erityisesti Robbenin filmauksen takia.

Mertesacker 8/10

Jälleen vakuuttava esitys isolta saksalaiselta. Tärkeitä katkoja, voitti pääpalloja ja organisoi puolustusta. Plussat tuuletuksesta, kun sai toisella jaksolla katkaistua Bayernin vaarallisen vastahyökkäyksen. Lukee peliä yhtä helposti, kuin lapset Aku Ankkaa.

Sagna 7/10

Kelpo peli laidalla. Nousut jäivät vähäiseksi, mutta puolustussuuntaan mainio.

Koscielny 7/10

Kaiken kaikkiaan hyvä peli Kosilta. Ei yhtä varma, kuin Mertesacker, mutta ei missään nimesäs heikko. Toisaalta jälleen antoi vastustajalle rangaistuspotkun, vaikka kontakti oli minimaalinen ja Robben mulkku.

Vermaelen 7/10

Ei pelannut omalla paikallaan, mutta tästä huolimatta varma ja ehyt esitys. Ylöspäin ei niin hyvä kuin Gibbs tai Nacho, mutta puolusti hyvin. Nollasi tehokkaasti Robbenin laidalla, mikä on sinänsä jo hyvä meriitti.

Arteta 6/10

Hankala peli. Oli monessa mukana ja teki etenkin ekalla jaksolla hyviä katkoja ja häiritsi pelaajia. Keltainen vaikutti peliin ja joutui olemaan varovainen. Hyökkäyksissä olisi toivonut enemmän varmuutta ja yritteliäisyyttä.

Oxlade-Chamberlain 9/10

Huikea esitys The Oxilta. Ainut joukkueessa joka kykeni haastamaan menestyksekkäästi Bayernin pelaajia. Teki yhteensä 10 dribbleä, jotka kaikki olivat onnistuneita. Itseasiassa oli pallon kanssa niin hyvä, että Bayern pystyi ainoastaan rikkomalla hänet pysäyttämään. Ensimmäisen jakson kuusi dribble (kolme kertaa enemmän, kuin muilla kenttäpelaajilla yhteensä) johtivat neljään vapaapotkuun. Menisi nykyformilla melkein minkä tahansa joukkueen aloitukseen.

Özil 6/10

Jälleen yksi vaikeista peleistä Özilille. Evertonia vastaan maaginen, mutta eilen ei päässyt tasolleen. Kaiken kruunasi vielä loukkaantuminen (joka tapahtui ilmeisesti jo 15min kohdalla, mutta Özil päätti jatkaa pelaamista). Pidän edelleen yhtenä meidän parhaimmista pelaajista, tarvitsee hieman aikaa ja etenkin laitapelaajien apuja. Brittimedia lyttäsi tarpeettoman kovasti.

Cazorla 6/10

Ei päässyt oikein missään vaiheessa tasolleen. Alaspäin oli yritteliäs ja auttoi puolustusta hyvin, mutta ylöspäin peli oli vaikeaa. Pallot pomppivat jaloista epätyypillisen usein. Tasonnostoa vaaditaan Tottenhamia vastaan.

Podolski 7/10 (koko matsi), 5/10 (eka jakso)

Ristiriitainen peli. Ensimmäisellä jaksolla heikko ja epävarma, mutta nosti tasoaan toisella ja teki joukkueen ainoan maalin. Maalista ei mitään valittamista, taisteli pallosta Lahmin kanssa, eikä tuomari nähnyt tilanteessa mitään väärää. Upea viimeistely. Toivottavasti otteet jatkuvat samanlaisina, ollut muissa peleissä yllättävän vaisu. Olisin ottanut puoliajalla vaihtoon, onneksi Wenger tiesi paremmin.

Giroud 6/10

Maailmanluokan viimeistelijää ei Giroudista oikein tunnu olevan, mutta esitys olisi pitänyt olla parempi. Voittaa palloja ja taistelee esimerkillisesti, mutta ei pysty yksin ratkaisemaan pelejä. Hyötyy nopeista laitureista. Bayernin korkea linja sumputti keskustan, mikä vaikeutti peliä entisestään.

Vaihtomiehet:

Flamini 7/10

Oma itsensä. Ryhtyi heti organisoimaan joukkuetta ja huusi käskyjä. Olisin vaihtanut jo aiemmin kentälle Artetan keltaisen takia.

Rosicky 7/10

Energinen esiintyminen. Toi vauhtia peliin ja etenkin maalin jälkeen pirteä. Edelleen tärkeä pelaaja joukkueelle.

Gnabry 6/10

Ei ihmeempiä. Peliaika jäi vähäiseksi tehdäkseen kunnolla vaikutusta. Yksi heppoinen laukaus. Tulevaisuuden tähti.

Bayern – Arsenal 1-1.

Vastaavaa ihmettä ei tänä vuonna saatu, kuin viime kauden mestareiden liigassa. Peliesitys oli silti Arsenalilta positiivinen, mutta ihmeen jatkoon meno olisi vaatinut. Kuten edellisessä kirjoituksessa totesin: voitto olisi ollut mahtavaa, mutta tasapeli olisi hienoa. Ottelupari oli kuitenkin käytännössä ohi ensimmäisen osaottelun jälkeen, kiitoksia Robbenin näyttelijänlahjojen ja tuomarin.

Arsenalin avauskokoonpano herätti etukäteen keskustelua, sillä jo siitä kävi selväksi, ettei Arsenal tullut Allianz Arenalle pelkästään peruuttelemaan ja hakemaan hyödytöntä 0-0 tulosta, tai niukkaa tappiota. Viimehetken loukkaantumiset tarkoittivat, että Arsenal ei saanut seitsemää mahdollista vaihtomiestä, vaan joutui tyytymään kuuteen. Twitter tiesti kertoa, että ilmeisesti Bendtnerin piti olla seitsemäs vaihtomies, mutta loukkaantui ennen peliä harjoituksissa.

Peli oli kaiken kaikkeaan hyvää ja tasatulos 1-1 lienee oikeudenmukainen. Bayern oli parempi, pitäen palloa enemmän ja luoden vaarallisimmat tilanteet. Arsenal ei ollut kuitenkaan huono ja sai pidettyä Bayernin pelottavan hyökkäyksen suhteellisen hyvin aisoissa. Tärkeintä oli, että Arsenal pystyi Bayernin haastamaan, eikä jäänyt missään vaiheessa jyrän alle.

Molemmat joukkueet lähtivät peliin varovaisesti ja etenkin Bayernin taktiikkana oli, ettei omiin saanut maalia päästää. Bayernin hyökkäykset olivat melko hitaita, syötöt alibeja ja pelaajia jäi jatkuvasti pallon alle. Pallon saatuaan joutui Arsenal hakkaamaan pääätän Bayernin puolustusmuuriin ja voimakas prässi teki pelin vaikeaksi. Oxlade-Chamberlain oli oikeastaan ainoa pelaaja, joka pystyi Bayernin haastamaan. Sanoisin, että tulevaisuudessa meidän varmimpia avaajia, jos vain kunnossa pysyy.

Arteta sai ainakin twitterissä kritiikkiä, mutta mielestäni ekalla jaksolla oli puolustussuuntaan hyvä ja teki hyviä katkoja. Keltainen kortti sitten toi omat haasteensa peliin. Podolski oli alkuun hieman näkymätön, mutta jäi toisaalta ilman palloja. Olin valmis ottamaan miehen vaihtoon, mutta teki sitten huikean maalin. En usko, että joukkueesta olisi toista pelaajaa löytynyt, joka vastaavaan olisi kyennyt.

Kaikenkaikkiaan deathrun #2 on alkanut mallikkaasti: ensin kaatui Everton ja nyt saatiin vielä hyvä tulos Bayernista. Mahdollisuudet oli jopa parempaan ja Arsenal hukkasi pari hyvää mahdollisuutta tehdä lisää maaleja.

Hieno peli Arsenalilta ja kuten Pasi studiosta sanoi: Arsenal laittoi näillä resursseilla kaiken peliin ja pystyi Bayernin haastamaan. Täydellistä suoritusta ei saatu, mutta tästä on erittäin hyvä lähteä viikonlopun peleihin. Kyllä Arsenalin päähuomio on liigassa ja FA-cupissa.

Jälkihuomiona muutama fakta Robbenista:

- Saa puolet palkastaan karkkeina, jotka on varastettu lapselta.

- Leikkaa pihansa nurmikkoa sunnuntaiaamuna.

- Ostaa orpokoteja vain ajaakseen lapset kaduille.

- Voittanut 10 parhaan näyttelijän oscaria, sekä hieman yllättäen yhden erikoisefekteistä.  

Bayern revisited.

Pohdintaa tulevasta Bayern München - Arsenal -pelistä.

Arsenal kohtaa huomenna Mestareiden liigan viimeisimmän voittajan Bayern Munchenin vieraissa. Arsenalilla on alla 0-2 tappio kotikentältä ja käytännössä kaikki vähänkään jalkapalloa seuraavat pitävät Arsenalin mahdollisuuksia jatkoon pääsystä seitinohuina. Veikkauksen vieraskerroin 9.70 kertoo omaa kieltään Arsenalin mahdollisuuksista. Mutta palataanpa ajassa vuosi taaksepäin. Tuolloin Arsenal oli yhtä mahdottoman tehtävän edessä: alla oli 1-3 kotitappio ja brittimedia huudettiin kilpaa siitä, kuinka pahassa kriisissä joukkue oli. Pelin päättyessä taululla kuitenkin luki 0-2 vierasvoitto Arsenalille, ja jatkopaikka oli jäänyt saavuttamatta ainoastaan vierasmaalisäännön (typerin sääntö koskaan) perusteella. Tuo yksittäinen ottelu oli vedenjakaja Arsenalin kaudessa ja käänsi koko loppu kevään tilanteen (Arsenal saavutti alkuvuodesta kaukaiselta tuntuneen top-4 sijoituksen). 

Onko Arsenalin tehtävä vaikea? On. Onko se mahdoton? Ei. Otteluparista jatkoon meno vaatii joukkueelta täydellisen suorituksen ja käytännössä kaikkien pelaajien on ylitettävä itsensä. Myös onnea tarvitaan ja tilauksessa olisi myös Bayernin pelaajien huonohko päivä. Henkilökohtainen toive olisi Robbenin ulosajo kahden filmauksesta saadun keltaisen ansiosta ensimmäisen vartin aikana. Viime vuonna Bayern lähti peliin hieman löysästi ja antoi Arsenalille mahdollisuuden tulla takaisin peliin. Se, että Bayern tekeisi saman virheen toistamiseen on kuitenkin epätodennäköisempää. Toisaalta Bayern oli möhliä alkulohkon voittonsa häviämällä Citylle 2-3. Man Cityn ei olisi tarvinnut tehdä kuin yksi maali, ja meille olisi tullut joku muu vastustaja. 

Ensimmäisessä osaottelussa Arsenal osoitti, että se pystyy haastamaan Bayernin. Tehtävä muuttui kuitenkin mahdottomaksi Sczecnyn ulosajon jälkeen. 

Bayern on ollut tällä kaudella käsittämättömän kova. Viimeiset kuusi peliä ovat voittaneet maalierolla 26-2. Joukkue ei ole myöskään hävinnyt tällä kaudella Bundesligassa kertaakaan ja omaa maalieron 72-11. Ja ainakin jos mediaan on uskominen koostuu joukkueen ydin Space Jam -elokuvan hirviöistä, saaden tukea Skynetiltä sekä Persialaisten voittamattomalta armeijalta.

Arsenalilla ei ole mitään hävittävää. Lisäksi Arsenal on onnistunut mahdottomissa tehtävissä aiemminkin. Vuonna 1989 joukkue otti Liverpoolilta mestaruuden nenän edestä Anfieldilla (jonka piti olla mahdotonta), vuonna 2006 Arsenal voitti Realin mennen jatkoon mestareiden liigassa (myös mahdotonta) ja viimeisimpänä on vierasvoitto Dortmundista (semi-mahdoton). Muodostuuko ottelu samanlaiseksi vedenjakajaksi, kuin vuosi sitten? Sen tiedämme huomenna puoliltaöin. Itse toivon Arsenalilta hyvää ja pirteää esitystä. Voitto olisi mahtavaa, tasapeli hienoa ja säädyllinen tappio siedettävää. 

Niin, ja vielä loppuun muistuttaisin sellaisista henkilöistä kuten Väiski Vemmelsääri, Sarah Connor ja 300 spartalaista sotilasta. We are Arsenal. Fear us!