Huomenta sataisesta Espoosta!
Olen tässä joulupyhien aikaan koittanut pyöritellä blogiin aihetta ja aiheelle otsikkoa. Jotain sellaista mikä summaisi Arsenalin syyskauden ja kuvaisi mahdollisimman kattavasti joukkueen tilaa ja tulevaisuudennäkymiä. Täytyy heti tunnustaa, että pääasiassa mielessä pyöri lähinnä negatiivisia adjektiiveja ja niistä johdettuja otsikoita.
Kausi kun on tähän mennessä ollut kaikkea muuta mitä kesän alussa toivoi. Kausi on mennyt oikeastaan yhtä hyvin, kuin prinssi Harryn naamiaisasuvalinta halloween-juhlaan, jossa hän pukeutui natsi-upseeriksi. Ja jos jollekin jäi epäselväksi, niin Iso-Britannian kruununprinssi natsiksi pukeutuneena ei ollut kovinkaan hyvä juttu. Eikä ole ollut myöskään Arsene Wengerin Arsenal. Itseasiassa kausi on ollut niin huono, että jos Arsenal olisi kruununprinssi, saapuisi se naamiaisiin pukeutuneena Hitleriksi, heiluttaisi IRA:n lippua ja ilmoittaisi, että Stalin, Pol Pot ja Putin ovat ihan ok-tyyppejä ja Nickelbackilla on itseasiassa ihan hyviä levyjä.
Olen ottanut myös aiemmin kantaa tähän pitkittyneeseen mahalaskuun, jota Arsenalin kaudeksi voidaan kutsua. Tulokset ovat olleet ajoittain surkeita, peli-ilme on ollut täysin hukassa, loukkaantumiset ovat saaneet joukkueen toimimaan aivan äärirajoillaan ja niin edelleen. Listan on pitkä ja lohduton. Välillä pelit ovat kuitenkin kulkeneet ja pientä toivoa paremmasta on ollut näkyvissä. Vaikeasta vieraspelistä Anfieldillä saatiin piste kaivettua (voitossa oltiin kiinni viime sekunneille), QPR kaatui kotona, joskin Giroudin aivopieru teki pelin lopusta hankalamman mitä se olisi muuten ollut ja Upton Parkilta haettiin täydet kolme pistettä West Hamin kustannuksella. Sitten liian tutut loukkaantumiset ja Giroudin pelikielto saivat aikaan sen, että Sotonia vastaan joukkueen runko oli venytetty aivan kipurajoille. 2-0 tappio ei ollut siis tässä valossa yllätys.
Peliesitys jätti silti todella paljon jossiteltavaa. Arsene Wenger sai ensimmäistä kertaa toooooodella pitkään aikaan puolustukseen parhaan mahdollisen kokoonpanon. Onkin ironista, että tuo puolustus onnistui säheltämään kaksi aivan naurettavaa maalia. Molemmat maalit olivat suoranainen kavalkaadi yksilövirheitä, kommunikaation puutetta ja puhdasta sähellystä. Pelaajat ovat kovapalkkaisia ammattilaisia ja heidän yksinkertaisesti pitää pystyä parempaan. Puuhastelu oli eilen suorastaan surkuhupaisaa.
West Ham -peli oli joukkueelta hyvä. Pelaajat pelasivat hyvin yhteen, niin puolustuksessa kuin hyökkäyksessä. Keskikenttä tuki hyvin puolustusta ja pystyi luomaan vaarallisia tilanteita West Hamin maalille. Paremmalla osumatarkkuudella Arsenal olisi voinut tehdä helposti enemmän kuin sen kaksi tarvittavaa maalia. Puolustus ja etenkin Szczesny olivat todella varmoja ja pitivät aina vaarallisen Andy Carrolin todella hyvin pihdeissään. West Ham on vieraspelinä aina vaarallinen, minkä todella moni vastustaja on tällä kaudella huomannut. Arsenal taisi aiheuttaa heille vasta kauden toisen (vai oliko peräti ensimmäinen, en jaksa nyt tarkistaa) kotitappion. Tuntui siltä, että joukkue oli ottanut viimein sen tarvittavan askelen eteenpäin ja josta olisi hyvä lähteä vuoteen 2015.
Mutta sitten vastaan asettui Southampton ja pelin jälkeen joukkue oli ottanut tutut kaksi (tai jopa enemmän) askelta taaksepäin. Toisaalta tämä ei yllätä, sillä se on ollut joukkueen tila kuluvalla kaudella: yksi askel eteenpäin ja heti perään kaksi askelta taakse. Jokaisella joukkueella on huonot hetkensä, mikä on pitkällä kaudella ymmärrettävää. Mikä tekee Arsenalin kaudesta erityisen huolestuttavan on se, että ainakaan minä en oikein osaa enää uskoa, että tilanne paranisi jotenkin dramaattisesti. Joukkue on aivan liian epätasainen.
Avainpelaajat ovat jatkuvasti loukkaantuneina ja ne jotka eivät ole, joudutaan peluuttamaan puhki. Tämä jos mikä oli avainasemassa Southamptia vastaan. Silloin kun puolustukseen saadaan paras mahdollinen avaus, on keskikentällä ja hyökkäyksessä pulaa pelaajista. Kuten joku totesi eilen twitterissä: Arsenal, yksi maailman rikkaimmista joukkueista, joutuu turvautumaan 0-2 tappioasemassa 19-vuotiaaseen junioriin, joka ei ole vielä pelannut matsiakaan ykkösjoukkueessa. Koska meillä ei ollut ketään muutakaan. Toki Theo Walcott oli tullut kentälle hieman aiemmin, mutta hänen pelinsä näytti juuri siltä, mitä voi odottaa pelaajalta joka on ollut 12 kuukautta poissa. Itsekkin kritisoin eilen Wengerin vaihtoja ja niiden hitautta, mutta jälkikäteen kun ajattelee, niin ainoat vaihtoehdot todellakin olivat 19-vuotias junnu ja puolikuntoinen Theo. Toisaalta, ei yhdenkään joukkueen, joka haluaa taistella mestaruudesta, pitäisi joutua tähän tilanteeseen. Tämä on täysin Arsenalin (ja etenkin Arsene Wengerin) omaa syyä.
On käsittämätöntä, että loukkaantumistilanne on edelleen ratkaisematta. Poissa loukkaantumisen takia eilen olivat Ramsey, Ospina, Wilshere, Diaby, Özil, Arteta, Flamini, Gnabry, Welbeck ja Podolski. Lisäksi puolikuntoisia oli ainakin Koscielny ja Walcott. Pakon edestä puhkipeluutettuja olivat ainakin Sanchez ja Mertesacker. Keskikentän pohjan muodostivat 19-vuotias, joka pelasi paikalla ensimmäistä kertaa ja pelaaja joka kutsuttiin takaisin Charltonista (joka tosin selvisi matsista ainoana puhtain paperein).
Ennen kuin tämä jatkuva avainpelaajien loukkaantuminen saadaan ratkaistua, ei Arsenal tule voittamaan yhtään mitään. Itseasiassa tällä hetkellä näyttää siltä, että loppukaudella ollaan sijoilla 6-8. Ainoastaan se seikka, että myös muilla joukkueilla on omat ongelmansa ja jos (todella iso jos) loppukaudeksi saamme joukkueen terveeksi, voidaan taistella sijoista 3-4. Taas kerran.
Arsenalin suorituksesta puuttuu vaadittava tasaisuus ja itsevarmuus. Loukkaantumisten takia joukkue on jatkuvassa muutostilassa, eikä tarvittavaa rutiinia pääse syntymään. Pelaajat vaihtuvat avauksessa ainoastaan pakon edestä, ei vapaaehtoisella kierrätyksellä. Tämä ongelma on ollut hallitseva jo vuosia, mutta tälle ei ole tehty yhtään mitään. Tämä on Arsene Wengerin suurin virhe, joka on kostautunut joukkueelle liian monta kertaa.
Myöhempään.
