Blogiin piti alunperin kirjoittaa parikin juttua tällä viikolla, mutta keskiviikkona selkä sanoi salilla crack niin kuin Flavor Flav, joten suunnitellut tekstit siirtyivät myöhemmälle ajankohdalle. Istuminen ei edelleenkään kunnolla onnistu, joten kirjoitan nyt lähinnä lyhyen tiivistelmän viime päivien ajatuksista, sekä Chelsea-pelistä.
Tänään on huikean tärkeä peli mestaruuden kannalta. Voitto nostaisi Arsenalin täysin vakavasti otettavaksi mestaruuskandidaatiksi ja samalla heikentäisi Chavsin mahdollisuuksia. Voitto olisi maukas, mutta myöskään tasapeli ei olisi mikään katastrofi. Muilla top-4 joukkueilla on ristiinpelaamista, sekä edessä vaikeita pelejä. Tasuri tosin tarkoittaisi sitä, että Arsenalin olisi voitettava kaikki loput pelinsä, joista vaikeimmat ovat City kotona ja Everton vieraissa.
Chelsea-peli on merkittävä myös siitä syystä, että kyseessä on Arsene Wengerin tuhannes peli (harjoituspelit mukaanlukien lukema taitaa olla yli 1200) Arsenalin johdossa. Mikäpä olisi hienompaa, jos Wenger ottaisi juuri tänään sen ensimmäisen voittonsa Mourinhosta? Mikä olisi hienompaa, kuin Per Mertesackerin puskumaali 90+3 minuutilla Terryn aiheuttaman vapaapotkun jälkitilanteesta? Wengerin tuuletus ja Mourinho puremassa nurmikkoa silmissään täysin järkensä menettäneen höyrypään mielipuolinen katse. Aina saa unelmoida.
Top-4 sijoitus on käytännössä jo ratkaistu, mikä on ensi kauden kannalta olennaisen tärkeää. Vaikka Gazidis totesi, ettei mestareiden liiga ole tullut esille pelaajien rekrytoinissa, niin kyllä sillä varmasti vaikutusta on. Toisaalta miksi se edes olisi tullut esille neuvotteluissa, kun pelaajilla sekä agenteilla oli jo tiedossa, että Arsenal siellä pelaa. Olisiko tilanne ollut erilainen, jos oltaisiin oltu viime kaudella vaikka kuudensia?
Arsenalin roikkuminen mukana mestaruustaistelussa vielä maaliskuun lopussa kertoo mielestäni suhteellisen onnistuneesta kaudesta. Etenkin kun etukäteen mediassa huudettiin Chelsean ja ManCityn ylivertaisuudesta. Kausi on ollut tasainen ja Arsenal on paria töppäystä lukuunottamatta, onnistunut säilyttämään tasonsa melko hyvin. Ilman loukkaantumisia olisi tilanne vielä huomattavasti parempi.
Kuinka moni muu joukkue olisi kestänyt jatkuvasti kolmen tai neljän avainpelaajan poissaolon yhtä hyvin kuin Arsenal? Olisiko Chavs sarjajohdossa jos olisi pelannut joulukuusta saakka ilman Hazardia ja Oscaria? Miten olisivat pärjänneet Liverpool ilman Suarezia ja Sturridgea sekä Man City ilman Agueroa ja Tourea? Arsenalin reservien tason huomioon ottaen, on nykyinen sarjasijoitus kelpo suoritus joukkueelta.
Toisaalta tässä on myös kritiikin paikka. Miksi meille sattuu näin paljon, näitä avainpelaajien loukkaantumisia? Miksi asialle ei tehty tammikuussa mitään, etenkin kun oli tiedossa Walcottin loukkaantumisen vakavuus? Ei ole yllättävää, että myös Giroudin peli on kärsinyt, kun Ramsey ja Walcott ovat olleet joukkueen vahvuudesta poissa. Giroud on hyvä target-pelaaja, mutta pystyäkseen hyödyntämään vahvuuksiaan, hän tarvitsee apua. Ramseyn ja Walcottin rooli Giroudin auttamisessa on hyvin merkittävä. Giroud ei yksinkertaisesti yksin jäädeessään pysty pelejä kääntämään, eikä nopeus riitä puolustusta haastamaan. Toivottavasti tänään Giroudilla on parempi päivä, kuin esimerkiksi Spursia vastaan.
Vaikka peli hävittäisiin, on Arsenal edelleen kahden voiton päässä FA-cupin voitosta ja pysyy edelleen kärkiporukassa. Toivotaan kuitenkin parasta.
Huomiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti