Onko joukkue aina yhden ottelun päässä kriisistä?

Huomenta ja hyvää pelipäivää!

Kyseessä taitaa olla blogin historian ensimmäinen kerta, kun kirjoitus osuu suoraan pelipäivälle. Aiemmin olen pyrkinyt kirjoittamaan aina ennen pelejä tai pian niiden jälkeen. Tosin tässäkään kirjoituksessa ei analysoida Newcastlen vahvuuksia, taktiikoita tai neppailla tilastoilla. Riittänee maininta, että Arsenal on viime aikoina voittanut Newcastlen poikkeuksetta ja näissä peleissä Oliver Giroud on tehnyt kahdeksan maalia (5/5 maalia kohti osuneesta puskusta on johtanut maaliin). Hyvä ystäväni on Newcastlen kannattajia ja yleensä keskustelumme muutamaa päivää ennen ottelua menevät näin: -Voittaako Newcastle? - Ei. Olen siis kohtalaisen luottavainen, vaikka harakat ovat valmentajansa vaihtaneet ja siellä näyttäisi pahin kaaos ja säätö olla ohitse. 

Newcastle tuskin on budjetoinut montaa pistettä päivän pelistä, mutta Arsenalille kyseessä on todella tärkeä ottelu. Kausi ei ole lähtenyt käyntiin toivotulla tavalla ja fanien kritiikki on jälleen nostanut päätään. Mikä on täysin ymmärrettävää, sillä kahden FA-cupin ja Community Shieldin voittamisen jälkeen on moni iskenyt silmänsä Valioliigan voittoon, se kun on se seuraava realistinen pokaali. Fanit eivät ole toiveissaan yksin, sillä kesällä todella moni pelaajista puhui nimenomaan liigan voittamisesta. Pelaajat tuntuivat myös luottavan siihen, että joukkueessa todellakin on sitä jotain mestaruuden voittamiseen. Ja kun joukkuetta katsoo, niin ei se paperilla ainakaan kovin paljoa häviä vaikkapa Manun vuoden 2013 mestaruuden voittaneelle joukkueelle. 

Joukkue näyttää siis paperilla hyvältä ja ennen kauden alkua elättelin varovaisia toiveita mahdollisesta mestaruudesta. Nyt kun kautta on pelattu kolme ottelua ja Arsenalilla on kasassa neljä pistettä, on luottamus rapissut jonkun verran. Joukkue tuntuu edelleen painivan samojen ongelmien kanssa, eikä eteenpäin olla menty riittävästi. Puolustus tekee samoja typeriä virheitä, keskikenttä hieroo palloa ajoittain liikaa ja liian hitaasti, eikä hyökkäys saa lukuisista tarjoiluista huolimatta palloja sisään. Huomattavaa on, että kuudesta viimeisestä kotipelistä Arsenal on jäänyt maaleitta viidesti. 

Hyvä fiilis FA-cupeista ja joukkueen ajoittain varsin lupaavat otteet kentällä, saivat ainakin minut luottavaisemmaksi ja satunnaiset tappiot tuntuivat pikemminkin poikkeukselta kuin säännöltä. Joukkue näytti menneen eteenpäin, joskaan ei aivan niin nopeasti kuin monet olivat toivoneet. Tosin kauden alku näytti masentavalla tavalla, miten perinteinen pessimistisyys on jälleen vallannut alaa (myös omissa ajatuksissa) ja joukkue tuntuu olevan taas kerran tutussa kriisissä.  

Suurin ongelma tällä hetkellä tuntuu olevan maalinteko. Puolustus on tehnyt toki virheitä, mutta tämä lienee väliaikaista ja hommat lähtevät pian sillä osin rullaamaan. Arsenalin tapauksessa puolustuksen ongelmat eivät mielestäni johdu siitä, etteikö meillä olisi riittävän laadukkaita toppareita tai laitapuolustajia, vaan siitä ettei joukkue yksinkertaisesti ole rakennettu yhtä puolustusorinetoituneesti kuin vaikkapa Chelsea (joka on päästänyt kauden ensimmäisissä peleissä seitsemän maalia). Kun joukkue saa rytminsä kohdalleen, tulee myös puolustus parantumaan. 

Maalinteko sen sijaan huolestuttaa hyvinkin paljon. Alexis Sanchez näyttää edelleen hieman, noh, puolikuntoiselta paremman sanan puuttuessa. Hän ei ole viimeistelyn ja ratkaisujensa suhteen vielä aivan täydessä terässä, mikä on ymmärrettävää Copa American takia. Sen sijaan Giroud on saanut alleen täyden pre-seasonin, mutta homma ei vain lähde toimimaan. Olen usein puolustanut Giroudia ja hän saa mielestäni ajoittain turhan kovaa kritiikkiä, mutta olen myös valmis myöntämään, ettei kyseessä ole pelaaja jolla mestaruuksia voitetaan. Hän on hyvä ja hyödyllinen pelaaja, mutta kaukana sateentekijästä, kuin vaikkapa Aguero, Suarez ja jossain määrin myös Diego Costa. 

Giroud olisi mielestäni parhaimmillaan silloin, kun hänelle on olemassa konkreettista kilpailua, nyt kun sitä ei oikein ole. Sanchez ja Walcott eivät kumpikaan ole puhtaita kärkipelaajia ja Welbeck on loukkaantuneena vielä viikkoja (eikä hänkään ole parhaimmillaan yksinäisenä piikkinä). Koska Arsene Wengerin vaihtoehdot kärjen pelaajaksi ovat hyvin rajatut, korostaa se entisestään Giroudin puutteita. Giroud joutuu tällä hetkellä kantamaan liian isoa taakkaa.

Loogisin vaihtoehto olisi tietysti ostaa Giroudille kilpailija, mutta tällaista ei ole vielä näkynyt. Benzema on pyörinyt sitkeästi huhuissa, mutta nämä ovat laantuneet pelaajan tehtyä selväksi, että jatkaa uraansa Madridissa. Ja miksei jatkaisi? Ei pelaajalla ole mitään syytä lähteä yhdestä maailman parhaasta seurasta. Syitä lähtöön olisivat peliajan puuttuminen, ongelmat valmennuksen kanssa, tai yleinen tyytymättömyys omasta roolista, eikä Benzemalla tunnu olevan näitä ongelmia. Kulisseissa saattaa toki tapahtua vaikka ja mitä, mutta toistaiseksi tämä siirto näyttää kuopatulta. Cavanin suhteen tilanne on melko sama, enkä näe tätä realistisena vaihtoehtona. 

Ketä jää sitten jäljelle? Kenet Arsenal voi ostaa? Pitää myös muistaa se tosiseikka, että Arsenal ei kilpaile samassa rahaliigassa, missä City, Chelsea ja Manu, vaikka joukkue varakas onkin. Meillä ei ole varaa ensin ostaa pelaajaa, myydä se sitten Portugaliin ja sitten ostaa sieltä takaisin moninkertaisella summalla, millä hänet alunperin myytiin. Edellä mainitut joukkueet pystyvät kuluttamaan satoja miljoonia silmänräpäyksessä ja pystyvät tällä tavoin hankkimaan kenet tahansa haluamansa pelaajan. Tästä syystä hinnat ovat siirtomarkkinoilla täysin pöyristyttäviä.

Arsene Wenger ei ole koskaan ostanut pelaajaa ostamisen ilosta, vaan on tehnyt kaupat tarkasti harkiten ja lyönyt rahat tiskiin vasta silloin, kun oikea pelaaja sekä hinta ovat kohdanneet. Tämä näyttää nykyisessä markkinatilanteessa melko haastavalta. Ykköskorin hyökkääjiä ei montaa ole, eikä näistä yksikään ole ainakaan kovin helposti ostettavissa. Rahalla toki saa ja hevosella pääsee, mutta kuten todettua, tässä skabassa ei Arsenal pärjää.

Parhaimmassa tapauksessa jengiin tulee jokin hieman tuntemattomampi kaveri pienemmästä seurasta. Mielellään sellainen, joka ikään kuin keikkuu ykköskorin reunalla. Arsene Wengerillä on ollut hyvä vainu näiden pelaajien suhteen joten toivottavasti tämä on edelleen tallella. En usko, että tällaisen pelaajan löytäminen on helppoa ja myös joukkueessa tiedetään tämä. Töitä varmasti tehdään, mutta kuten Podolski ja Arshavin osoittivat, eivät aina paperillakaan hyvät pelaajat aina onnistu toivotulla tavalla. 

Joka tapauksessa Arsenalilla on kriittiset päivät ennen tiistaita. Ensiksi pitää hoitaa Newcastle (mielellään selkeästi) ja tämän jälkeen pitää kaikki energia keskittää siirtoihin. Toivottavasti ensi viikolla on molempien osalta mukavaa kirjoitettavaa.

Ensi kertaan!

Tappio ja voitto.

Hyvää alkuiltaa!

Viime kirjoituskerrasta on ehtinyt vierähtää taas pidempään kuin oli tarkoitus, mistä heti alkuun pahoittelut. Paljon on kerennyt tapahtumaan viime kirjoituksen jälkeen, joten koitan tiivistää kaikki ajatukseni parilta viime viikolta. Itseasiassa tarkoitukseni oli kirjoittaa jo viime viikolla katastrofaalisen West Ham-ottelun jälkeen, mutta päätin odotella rauhassa viikonlopun Crystal Palace-ottelun yli. Perusteluna tälle oli se, että en ensinnäkään ehtinyt avausottelua näkemään ja toiseksi halusin saada paremman selvyyden sille, että oliko avaustappio yksittäinen lipsahdus, vai kuvastiko se isompia ongelmia.

Kausi on siis käynnistynyt hyvin Arsenalmaisesti ja saldona on kotitappio ja vierasvoitto. Hyvä pre-season, joka piti sisälltään muun muassa voiton Chelseasta Community Shieldissä, mitätöitiin käytännössä täysin katastrofaalisen kotitappion myötä. Arsenal on viime aikoina aloittanut kautensa melko nihkeästi, joten siinä mielessä tappio ei ollut täysin yllättävää. Lisäksi Optalla oli mielenkiintoinen tilasto, jonka mukaan Arsenal ei ole voittanut kauden avauspeleistä kuin yhden viidestä niiden viiden vuoden aikana, jolloin joukkueella on ollut pelejä kauempana. Näitä viittä kautta edeltävinä kymmenenä kautena Arsenal voitti avauspeleistään kahdeksan ja pelasi kahdesti tasan. Tilastollisesti pre season olisi siis järkevää hoitaa Englannissa tai korkeintaan Manner-Euroopassa, mutta nykypäivänä se ei rahan takia ole enää mahdollista. Isojen joukkueiden on pakko promota itseään myös Euroopan ulkopuolella. 

Vaikka tilastojen valossa West Hamille kärsitty tappio ei ollut ainakaan maailman suurin yllätys, tuskin kovinkaan moni odotti niin totaalisen hengetöntä esitystä Arsenalilta. Noin selkeä kotitappio ei jätä paljoa seliteltävää. Arsene Wengerin mukaan joukkueen esityksestä puuttui kovuus ja West Ham oli paremmin valmistautunut peliin. Ainakin itse mietin raportteja lukiessani, että kuinka voi olla mahdollista, että kovapalkatut ja rautaiset jalkapalloammattilaiset voivat niin useasti olla täysin valmistautumattomia joihinkin peleihin? Lipsahduksia aina sattuu, mutta Wengerin joukkueille nämä tällaiset esitykset ovat joka kautinen ongelma. Managerilla on tässä selkeä peiliin katsomisen paikka, sillä hänen tehtävänsä on saada joukkue jokaista matsia varten. Mestaruutta ei alkukaudesta voiteta, mutta se voidaan silloin hävitä.

Puolustuksen ja hyökkäyksen ongelmat olivat ilmeisesti samoja mitä viime kausina: yksilövirheitä, staattisuutta, mielikuvituksen ja terävyyden puutetta. Valioliigan taso on sen verran kova, että jokainen nukahdus, lepsuilu tai taktiikan pettäminen johtaa isoihin ongelmiin, on vastustaja sitten West Ham tai Manchester City. 

Kauden avaus jätti siis paljon jossiteltavaa ja tarkoitti myös sitä, että seuraavassa pelissä ei pistemenetyksiä saisi tulla. Onneksi joukkueen esitys oli pirteämpi ja aina vaikealta Selhurst Parkilta saatiin täydet kolme pistettä. Esitys ei ollut ehkä paras mahdollinen, mutta näissä peleissä vain tuloksella on merkitystä.

Hyökkäys toimi Crystal Palacea vastaan mitä ilmeisemmin huomattavasti paremmin kuin West Hamia vastaan ja maalihanat saatiin auki jo vartin pelin jälkeen. Ilo oli tosin lyhyt, sillä Palace tuli melko nopeasti tasoihin Arsenalin puolustuksen lepsuilun takia. Tasoitus näytti hyvin samalta mitä ensimmäinen West Hamin maali, eli pakit antoivat vastustajalle liikaa tilaa laukaisuun ja maalilla Cechin reaktio oli liian hidas. 

Molempien pelien maaleissa yhtenäistä omaan silmää oli se, että Petr Cechin ja pakkien välinen kommunikaatio ei oikein toiminut. Cech näytti ikään kuin odottavan pakkien estävän laukauksen ja kun näin ei tapahtunut, joutui hän yllätetyksi eikä enää kerennyt reaktiotorjuntaan. Cech on pelannut koko uransa Chelseassa, jossa puolustus on todella hyvin organisoitunut ja rakennettu estämään tuollaiset tilanteet. Arsene Wenger osaa myös taktiikat ja puolustuksen, mutta antaa myös pelaajilleen enemmän vapauksia. Kenties Cech ei ole vielä tähän täysin tottunut ja jää liikaa odottamaan pakkien toimintaa, eikä varaudu tarpeeksi mahdollisia laukauksia varten. Hyvä puoli tässä on se, että ajan kanssa tämä Cechin ja pakkien välinen kommunikaatio ja yhteispeli tulee paranemaan, kun pelaajat tulevat tutuiksi toisilleen ja tietävät mitä toisiltaan odottaa.

Onneksi Arsenal ei tästä takaiskusta mennyt täysin lukkoon ja joukkueen kontrolli piti melko hyvin. Voittomaali ei ollut mikään ylen kaunis, vaan pikemminkin tiukan taistelun lopputulos. Wenger totesi pelin jälkeen, että kyseessä oli Sanchezille tyypillisen taistelun lopputulos: pallo laitetaan maaliin vaikka väkisin. Alexis ei ollut pelissä aivan terävimmillään, mutta korvasi tämän rautaisella taistelulla ja työmoraalilla. 

Crystal Palace-pelin valossa West Ham pelin voi kuitata jonkinlaisena poikkeamana, ei siis merkkinä isommista tai syvemmistä ongelmista. Joukkueen ilme oli myös eilen ajoittain hieman hapuileva, mutta parannus oli huomattava. Pelaajien otteet varmasti vielä paranevat kunhan saavat harjoituksia alleen. Viikon päästä vastaan asettuu Liverpool, joten turhan paljon tässä ei ole aikaa saada joukkue täydelliseen iskuun. Suunta näyttää kuitenkin oikealta. 

Saa nähdä millä aloituskokoonpanolla Wenger lähtee Liverpoolia vastaan. Veikkaisin aloituksen olevan samanlainen mitä Palacea vastaan, riippuen hieman Sanchezin pelikunnosta. Giroudin paikka lienee maalin takia turvattu ja lienee muutenkin parempi taktisesti alhaalla pelaavan Liverpoolin puolustuksen takia. Pool ei myöskään ole enää yhtä vaarallinen vastaiskujoukkue mitä pari vuotta sitten. Benteke on toki aina vaarallinen, mutta ainakaan ensimmäisen pelin perusteella Brendan Rodgers ei ole löytänyt sellaista taktiikkaa, jossa Bentekestä saataisiin kaikki irti. Stokea vastaan ainut taktiikka oli roiskia keskityspalloja Bentekeä kohti. Kyseisen pelin Pool voitti ainoastaan Coutinhon yksilösuorituksen takia. Jos Arsenal saa keskikentän haltuunsa ja Coutinhon tiukkaan puristukseen, pitäisi voiton olla selvä. Tosin Benteke ja Coutinho eivät paljoa tilaa tarvitse, joten joukkueen on oltava koko pelin ajan tarkkana ja hereillä. Löysäilyyn ja nukahduksiin ei ole varaa.

Tällaista pohdintaa tällä kertaa. Seuraavan kerran koitan kirjoittaa heti Liverpool-pelin jälkeen. Ensi kertaan!