Järki ja tunteet.

Iltapäivää!

Viime päivät ovat olleet Arsenal rintamalla melko hiljaisia. Pelaajat ovat antaneet satunnaisia haastatteluja ja mediassa on pohdittu Arsene Wengerin mahdollista jatkoa. Nöyryyttävä tappio Evertonia vastaan on ilmeisesti aiheuttanut myös faneissa flegmaattisuutta, ainakin sosiaalisen median puolella. Alkuviikko voitaisiin tiivistää Erich Maria Remarqueta mukaillen: “Arsenal-rintamalta ei mitään uutta”.

Koska mitään mullistavia uutisia ei oikein tällä hetkellä ole, ajattelin kirjoittaa hieman yleisemmällä tasolla Arsenalin kannattamisesta, sekä siihen liittyvistä narratiiveista.

Jalkapalloseuran kannatus on, aivan kuten elämä yleensä, pitkälti tasapainoilua järjen ja tunteiden välillä. Lähtökohtaisesti kannatus on aina tunneasia, mutta siihen voi suhtautua myös järkevästi. Tai ainakin yrittää sitä.

Arsenalin kannattajana olen huomannut, että meillä tunteet tuntuvat usein ottavan järjestä tukevan niskalenkin. Ajoittain pienikin vastoinkäyminen saa monet meistä (allekirjoittaneen mukaalukien) suoltamaan kirosanoja, avautumaan sosiaalisessa mediassa ja repimään hiuksia päästämme (allekirjoittaneen tapauksessa kuvainnollisesti). Everton – Arsenal 3-0. C'est la vie, toteaisi ranskalainen ja jatkaisi elämäänsä. Fghhrghghnnnghaaerghhhh totesi Arsenal-fani pöytää puriessaan.

Arsenalin viime aikojen huonot ja luokattomat esitykset ovat vain kärjistäneet tätä tunteella elämistä. Jokainen voinee esimerkiksi käydä katsomassa ihmisten vastauksia mihin tahansa Arsenal FC:n twiittauksiin. Rosickyn laukaus Spursia vastaan valittu kuukauden maaliksi! Wenger ulos! Nuorten peli tänään kaikille ilmainen! Wenger ulos! Mitä mieltä olette Ramseyn paluusta? Wenger ja Giroud ulos! Kaunis päivä tänään! Wenger ulos ja Klopp sisään! Ymmärtänette mitä ajan takaa?

En kiistä etteikö joukkue, valmennustiimi, johtoporras ja Arsene Wenger olisi kritiikkiä ansainnut, mutta kritiikin määrä ja laatu lähentelee ajoittain naurettavuuksia. Jokaisella meistä on oikeus sananvapauteen, mutta sivistyneissä yhteiskunnissa sananvapauteen kuuluu myös sananvastuu. Muuten homma menisi lähinnä huuteluiksi.

Otetaan esimerkki. Mikel Artetan esitys niin Chelseaa kuin Evertonia vastaan oli heikko. Tätä tuskin kukaan on kiistämässä. Saammeko kritisoida pelaajaa näistä heikoista otteluista? Tottakai. Olemmeko oikeutettuja lähettämään pelaajalle tappouhkauksia? Emme koskaan. Rakentavalla kritiikillä ja henkilökohtaisuuksiin menevällä huutelulla on vissi ero.

Chelsea ja Everton pelit olivat niin kammottavia, että pelin aikana tunteiden hallinta vaatii melkoista stoalaisuutta, tai vahvaa lääkitystä. Ja näin sen pitää ollakin. Jalkapallo ei olisi mitään ilman tunteita. Silti meidän olisi hyvä välillä hieman pysähtyä ja koittaa antaa järjelle mahdollisuus.

Otan jälleen esimerkin Artetasta. Sen sijaan, että menisimme henkilökohtaisuuksiin, voimme koittaa pohtia, miksi Artetan pelit ovat viime aikoina menneet surkeasti. Mielestäni selkein ongelma on Artetan hitaus, joka näkyy konkreettisesti juoksemisessa sekä myös pelinavaamisessa. Toisaalta Arteta oli viime kauden lopussa ja tämän kauden alussa yksi Arsenalin tärkeimmistä pelaajista. Viime kaudella voittoprosentti Artetan ollessa kentällä oli 60, kun taas poissaollessa prosentti taisi olla vajaa 40.

Missä siis vika? Yksi lienee ikä. Toinen syy löytyy Ramseyn loukkaantumisesta. Arteta tarvitsee rinnalleen varman pelaajan, joka ottaa osan vastuusta keskikentän pohjalla. Ei olekkaan yllättävää, että Artetan otteet ovat huonontuneet Ramseyn loukkaantumisen jäljellä.

Eli ennen kuin menemme suoltamaan 140 merkin edestä solvauksia, olisi kritiikkiä hyvä miettiä enemmän järjellä kuin tunteilla.

Tunteet hallitsevat monesti myös Arsenaliin ja pelaajiin liittyviä narratiiveja. Narratiivi, eli kertomuksellisuus, on yleensä hyvä asia ja elävöittää niin keskustelua kuin kirjoituksia. Ongelmia kuitenkin syntyy jos narratiiveihin liittyy tiettyjä ennakkoon päätettyjä oletuksia, mielipiteitä ja päätelmiä. Tällöin on vaarana, että argumenteistä, olkoon ne kirjallisia tai suullisia, katoaa objektiivisuus ja ne ryhmittyvät tietyn etukäteen päätetyn asian ympärille.

Jos pitää esimerkiksi Arsene Wengeriä taitonsa menettäneenä jääränä, saattavat kaikki kirjoitukset pyöriä tämän kyseisen mielipiteen ympärillä. Narratiivi pitää silloin sisällään etukäteen päätettyjä asioita ja muokkautuu näiden ympärille. Asiat nähdään tällöin helposti vain yhdessä valossa.

Kuten sanottu, mielipiteisiin on kaikilla oikeus, mutta tietty objektiivisuus ei ole ikinä pahaksi. Muussa tapauksessa faktoista ja tapahtumista nostetaan esiin vain ne, jotka tukevat omaa narratiivia, jolloin se jää helposti vaillinaiseksi.

Objektiivisuus ja narratiivien puoluettomuus ei ole kuitenkaan helppoa, sillä ihmismieleen on ikään kuin sisäänrakennettuna ominaisuus nähdä asiat tiettyjen ajatusmallien mukaisesti. Yhdysvaltalainen Walter Lippman kirjoitti, että ihmisten maailma jakautuu ikään kuin kahteen osaan: sisäiseen kuviteltuun maailmaan ja ulkoiseen todelliseen maailmaan. Sisäinen maailma koostuu erilaisista “kuvista mielessämme”. Kuvat ovat taas subjektiivisia näkemyksiä ulkoisesta maailmasta. Lippmannin tutkimuksien mukaan ihmisten toimintaan vaikuttavat jo olemassa olevat kuvat, käsitykset, näkökulmat, tulkinnat ja ennakkoluulot.

Kasvatuspsykologiassa ihmisten ennakkoluuloja ja ajatusmalleja kutsutaan yleisesti skeemoiksi. Skeemat ovat eräänlaisia tiedollisuuden rakenteita ja ajattelun malleja tai sääntöjä. Kuvat mielessämme muotoutuvat tiettyjen skeemojen mukaisesti, koska havaitsemme ympäröivää maailmaa näiden skeemojen lävitse. Ihminen ikään kuin havaitsee ainoastaan sen, mitä hän aikaisempien tiedollisten skeemojen perusteella osaa etsiä. Tarkkaavaisuus on siis olemassa olevien skeemojen ohjaamaa valikoivaa tarkkaavaisuutta

Kahden vastakkaisen narratiivin, tai skeeman, kohtaaminen saattaa helposti mennä juupas-eipäs huuteluksi. Meidän onkin hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään näitä omia ennakkokäsityksiä, mielipiteitä ja asenteita sekä kuunnella mitä toisella on sanottavaa. Jos lähdemme heti liikkeelle laput silmillä ja vain huutamaan omaa mielipidettä, ei keskustelu pääse missään vaiheessa järkevälle tasolle. Tällöin seurauksena on monesti Ad hominem -tyyppistä (henkilöön menevää) argumentointia, joka ei ole kenenkään kannalta rakentavaa.

Pelaajat eivät kirjoituksiamme lue, vaan niitä lukevat toiset fanit. Suututamme siis vain ja ainoastaan toisiamme. Mielipiteet voivat olla erilaisia, mutta kunnioitetaan toisiamme. Koitetaan siis ainakin välillä saada järkeä ja tunteita tasapainoon, vältetään huutelua ja huudetaan Arsenal voittoihin.

Myöhempään!