Iltapäivää!
Viime päivät ovat olleet Arsenal
rintamalla melko hiljaisia. Pelaajat ovat antaneet satunnaisia
haastatteluja ja mediassa on pohdittu Arsene Wengerin mahdollista
jatkoa. Nöyryyttävä tappio Evertonia vastaan on ilmeisesti
aiheuttanut myös faneissa flegmaattisuutta, ainakin sosiaalisen
median puolella. Alkuviikko voitaisiin tiivistää Erich Maria
Remarqueta mukaillen: “Arsenal-rintamalta ei mitään uutta”.
Koska mitään mullistavia uutisia ei
oikein tällä hetkellä ole, ajattelin kirjoittaa hieman
yleisemmällä tasolla Arsenalin kannattamisesta, sekä siihen
liittyvistä narratiiveista.
Jalkapalloseuran kannatus on, aivan
kuten elämä yleensä, pitkälti tasapainoilua järjen ja tunteiden
välillä. Lähtökohtaisesti kannatus on aina tunneasia, mutta
siihen voi suhtautua myös järkevästi. Tai ainakin yrittää sitä.
Arsenalin kannattajana olen huomannut, että meillä tunteet
tuntuvat usein ottavan järjestä tukevan niskalenkin. Ajoittain
pienikin vastoinkäyminen saa monet meistä (allekirjoittaneen
mukaalukien) suoltamaan kirosanoja, avautumaan sosiaalisessa mediassa
ja repimään hiuksia päästämme (allekirjoittaneen tapauksessa
kuvainnollisesti). Everton – Arsenal 3-0. C'est la vie, toteaisi
ranskalainen ja jatkaisi elämäänsä. Fghhrghghnnnghaaerghhhh
totesi Arsenal-fani pöytää puriessaan.
Arsenalin viime aikojen huonot ja
luokattomat esitykset ovat vain kärjistäneet tätä tunteella
elämistä. Jokainen voinee esimerkiksi käydä katsomassa ihmisten
vastauksia mihin tahansa Arsenal FC:n twiittauksiin. Rosickyn laukaus
Spursia vastaan valittu kuukauden maaliksi! Wenger ulos! Nuorten peli
tänään kaikille ilmainen! Wenger ulos! Mitä mieltä olette
Ramseyn paluusta? Wenger ja Giroud ulos! Kaunis päivä tänään!
Wenger ulos ja Klopp sisään! Ymmärtänette mitä ajan takaa?
En kiistä etteikö joukkue,
valmennustiimi, johtoporras ja Arsene Wenger olisi kritiikkiä
ansainnut, mutta kritiikin määrä ja laatu lähentelee ajoittain
naurettavuuksia. Jokaisella meistä on oikeus sananvapauteen, mutta
sivistyneissä yhteiskunnissa sananvapauteen kuuluu myös
sananvastuu. Muuten homma menisi lähinnä huuteluiksi.
Otetaan esimerkki. Mikel Artetan esitys
niin Chelseaa kuin Evertonia vastaan oli heikko. Tätä tuskin kukaan
on kiistämässä. Saammeko kritisoida pelaajaa näistä heikoista
otteluista? Tottakai. Olemmeko oikeutettuja lähettämään
pelaajalle tappouhkauksia? Emme koskaan. Rakentavalla kritiikillä ja
henkilökohtaisuuksiin menevällä huutelulla on vissi ero.
Chelsea ja Everton pelit olivat niin
kammottavia, että pelin aikana tunteiden hallinta vaatii melkoista
stoalaisuutta, tai vahvaa lääkitystä. Ja näin sen pitää
ollakin. Jalkapallo ei olisi mitään ilman tunteita. Silti meidän
olisi hyvä välillä hieman pysähtyä ja koittaa antaa järjelle
mahdollisuus.
Otan jälleen esimerkin Artetasta. Sen
sijaan, että menisimme henkilökohtaisuuksiin, voimme koittaa
pohtia, miksi Artetan pelit ovat viime aikoina menneet surkeasti.
Mielestäni selkein ongelma on Artetan hitaus, joka näkyy
konkreettisesti juoksemisessa sekä myös pelinavaamisessa. Toisaalta
Arteta oli viime kauden lopussa ja tämän kauden alussa yksi
Arsenalin tärkeimmistä pelaajista. Viime kaudella voittoprosentti
Artetan ollessa kentällä oli 60, kun taas poissaollessa prosentti
taisi olla vajaa 40.
Missä siis vika? Yksi lienee ikä.
Toinen syy löytyy Ramseyn loukkaantumisesta. Arteta tarvitsee
rinnalleen varman pelaajan, joka ottaa osan vastuusta keskikentän
pohjalla. Ei olekkaan yllättävää, että Artetan otteet ovat
huonontuneet Ramseyn loukkaantumisen jäljellä.
Eli ennen kuin menemme suoltamaan 140
merkin edestä solvauksia, olisi kritiikkiä hyvä miettiä enemmän
järjellä kuin tunteilla.
Tunteet hallitsevat monesti myös
Arsenaliin ja pelaajiin liittyviä narratiiveja. Narratiivi, eli
kertomuksellisuus, on yleensä hyvä asia ja elävöittää niin
keskustelua kuin kirjoituksia. Ongelmia kuitenkin syntyy jos
narratiiveihin liittyy tiettyjä ennakkoon päätettyjä oletuksia,
mielipiteitä ja päätelmiä. Tällöin on vaarana, että
argumenteistä, olkoon ne kirjallisia tai suullisia, katoaa
objektiivisuus ja ne ryhmittyvät tietyn etukäteen päätetyn asian
ympärille.
Jos pitää esimerkiksi Arsene Wengeriä
taitonsa menettäneenä jääränä, saattavat kaikki kirjoitukset
pyöriä tämän kyseisen mielipiteen ympärillä. Narratiivi pitää
silloin sisällään etukäteen päätettyjä asioita ja muokkautuu
näiden ympärille. Asiat nähdään tällöin helposti vain yhdessä
valossa.
Kuten sanottu, mielipiteisiin on
kaikilla oikeus, mutta tietty objektiivisuus ei ole ikinä pahaksi.
Muussa tapauksessa faktoista ja tapahtumista nostetaan esiin vain ne,
jotka tukevat omaa narratiivia, jolloin se jää helposti
vaillinaiseksi.
Objektiivisuus ja narratiivien
puoluettomuus ei ole kuitenkaan helppoa, sillä ihmismieleen on ikään
kuin sisäänrakennettuna ominaisuus nähdä asiat tiettyjen
ajatusmallien mukaisesti. Yhdysvaltalainen Walter Lippman kirjoitti,
että ihmisten maailma jakautuu ikään kuin kahteen osaan: sisäiseen
kuviteltuun maailmaan ja ulkoiseen todelliseen maailmaan. Sisäinen
maailma koostuu erilaisista “kuvista mielessämme”. Kuvat ovat
taas subjektiivisia näkemyksiä ulkoisesta maailmasta. Lippmannin
tutkimuksien mukaan ihmisten toimintaan vaikuttavat jo olemassa
olevat kuvat, käsitykset, näkökulmat, tulkinnat ja
ennakkoluulot.
Kasvatuspsykologiassa
ihmisten ennakkoluuloja ja ajatusmalleja kutsutaan yleisesti
skeemoiksi. Skeemat ovat eräänlaisia tiedollisuuden rakenteita ja
ajattelun malleja tai sääntöjä. Kuvat mielessämme muotoutuvat
tiettyjen skeemojen mukaisesti, koska havaitsemme ympäröivää
maailmaa näiden skeemojen lävitse. Ihminen ikään kuin
havaitsee ainoastaan sen, mitä hän aikaisempien tiedollisten
skeemojen perusteella osaa etsiä. Tarkkaavaisuus on siis olemassa
olevien skeemojen ohjaamaa valikoivaa tarkkaavaisuutta
Kahden
vastakkaisen narratiivin, tai skeeman, kohtaaminen saattaa helposti
mennä juupas-eipäs huuteluksi. Meidän onkin hyvä pysähtyä
hetkeksi miettimään näitä omia ennakkokäsityksiä, mielipiteitä
ja asenteita sekä kuunnella mitä toisella on sanottavaa. Jos
lähdemme heti liikkeelle laput silmillä ja vain huutamaan omaa
mielipidettä, ei keskustelu pääse missään vaiheessa järkevälle
tasolle. Tällöin seurauksena on monesti Ad hominem -tyyppistä
(henkilöön menevää) argumentointia, joka ei ole kenenkään
kannalta rakentavaa.
Pelaajat
eivät kirjoituksiamme lue, vaan niitä lukevat toiset fanit.
Suututamme siis vain ja ainoastaan toisiamme. Mielipiteet voivat olla
erilaisia, mutta kunnioitetaan toisiamme. Koitetaan siis ainakin
välillä saada järkeä ja tunteita tasapainoon, vältetään
huutelua ja huudetaan Arsenal voittoihin.
Myöhempään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti